PALEFACE: Quarter Past

PALEFACE
Quarter Past
Obesewax

Outoa, että Palefacen Quarter Past -albumia lähestytään ikään kuin se olisi kokeneen konkariartistin ties kuinka mones hengen tuote. Tosiasiassa kalkkilaivan kapteeni Karri Miettinen iski viralliseen musiikkitietoisuuteen vasta pari, kolme vuotta sitten ja on nyt liikkeellä vasta toisen albumin selässä ratsastaen. Pompöösisti nimetty The Pale Ontologist ja erityisesti sitä seurannut mediamyllerrys löivät kuitenkin Palefacen nimen tiskiin niin kovalla voimalla, että terävämielisestä ja -kielisestä MC:stä tuli välittömästi perusnaamari suomalaiseen rytmimusiikkijulkisuuteen.

Suomessa on suhteellisen helppo päästä kukkulan kuninkaaksi ja musiikkiinsa rehellisesti suhtautuvana taiteilijana Paleface varmasti tietää sen. Tieto siitä, että on jonain vuonna joidenkin mielestä Suomen paras englanniksi räpäyttäjä, tuskin lämmittää aidosti kunnianhimoista tekijää pitkään: on pakko mennä eteenpäin ja nousta seuraavalle tasolle. Quarter Past osoittaa heti sen, ettei kalpeanaama ole eksynyt esikoisensa ympärille kehittyneeseen epätodellisuuden usvaan. Debyytin rasittavimmista piirteistä on hankkiuduttu eroon ja erityisesti lyyris-solistisen suorituksen osalta kakkonen pesee ykkösen selvästi. Pari vuotta sitten Palefacen kiistatonta kielellistä lahjakkuutta himmentänyt yliyrittäminen ja paikoitellen uskottavuuden rajoja narskutellut saarnausvimma ovat jääneet taakse. Nyt kekseliäät riimit putoavat rennommalla otteella ja omakohtaisemmasta vinkkelistä. Kirjaviisaan paukutuksen sijaan Paleface laukoo nyt nasevasti muun muassa ihmissuhteista, mediakulttuurista ja omasta suhteestaan hip hop -musiikkiin.

Legendaarisen britti-MC:n Bladen kanssa vetäisty rap-omaelämäkerta That's When, vakiopari Jinxin sparraamana pauhaava hauska Superhero and A Sidekick ja poikkeuksellisen tykin rumpuhässäkän päälle ladattu Right and Exact ovat mainioita esimerkkejä kotikentällä liikkumisen eduista. Hip hopin ytimestä lyyrisesti ja tuotannollisesti kasvavat raidat ovat ehdottomasti albumin toimivinta antia.

Rockin ja normipopin maailmoista muistuttavat ratkaisut eivät valitettavasti ole yhtä vakuuttavia. Riffeillä rokkaava Wannabe MC on korni ja muutamalla raidalla putkahtelevat naisvokaalit vaihtelevat kohtuullisesta täyskökköilyyn. Akustisen rämpyttelyllä, viiden pennin syntetisaattorilla ja iskelmäkuoroilla alkava Sicko on albumin ainoa täysfiasko, joka olisi saanut jäädä Tampereelle.

Uskon, että Paleface on veljineen ladannut kolmeentoista träkkiin paljon. Tiedän, että hän pystyy vielä parempaan. Paleface ei ole väsynyt veteraani, vaan vasta toisen albuminsa julkaissut lupaava nuori mies.