Yhteisarvio:
Scott
Scott 2
Scott 3
Scott 4
Boy Child 67-70
Scott Walker (oikealta nimeltään Noel Scott Engel) on laulaja, jonka tuotannossa on tunnelma. Pop-musiikin historiasta on hankala löytää Walkerin baritonia ilmaisukykyisempää ääntä ja toista artistia, joka olisi samalla lailla yhtä tulkitsemiensa laulujensa kanssa. Jos et ole koskaan tarkemmin tutustunut Walkerin kohtalokkaaseen soolotuotantoon, nyt siihen tarjoutuu erinomainen mahdollisuus näiden uudelleen masteroitujen albumien myötä.
Filmitähdiltä näyttänyt The Walker Brothers oli Yhdysvalloista Englantiin muuttanut hittitrio, jonka jäsenet eivät tietenkään olleet oikeita veljeksiä. Melodramaattisiin tunnelmiin (Make It Easy On Yourself, My Ship Is Coming In, The Sun Ain’t Gonna Shine Anymore…) erikoistuneen lauluyhtyeen hajottua Scott Walker, vastahakoinen teini-idoli, piiloutui mustien lasien suojaan ja vietti päivät suljettujen verhojen takana. Vuosina 1967-69 Walker levytti neljä ensimmäistä soololevyään, neljä intiimiä klassikkoa, joista kolme ensimmäistä nousi Iso-Britannian albumilistan kärkisijoille ja viimeinen oli pitkään yksi kaikkien aikojen suurimmista unohdetuista mestariteoksista.
The Walker Brothersin hajottua Scott Walker ihastui Belgiassa syntyneen Jacques Brelin lauluihin ja Scottin ensimmäisellä sooloalbumilla onkin yhtä monta Brel-tulkintaa (Mathilde, My Death ja Amsterdam) kuin Walkerin omaa sävellystä, joista muiden yläpuolelle kohoaa runollinen esikaupunkiooppera Montague Terrace (In Blue). Myös Walkerin toinen albumi koostui Brel -versioista (Jackie, Next ja The Girls And The Dogs), hänen omista kappaleistaan sekä albumimitan saavuttamiseksi tarvittavista kabareestandardeista. Walkerin omien sanojen mukaan Scott 2 oli ”laiskan ja nautinnonhaluisen miehen työtä.”
Kolmannella kerralla sama resepti ei enää riittänyt, vaan Walker halusi tulkita omia mietteitään ja mielenliikkeitään. Kymmenen oman laulun perään, joista merkittävin on mennyttä kesää muisteleva It’s Raining Today, on toki liimattu kolmen Brel-kappaleen (Sons Of, Funeral Tango, If You Go Away) nippu, mutta silti Scott 3 on selvä irtiotto paljolti markkinavoimien sanelemasta kahden ensimmäisen levyn kaavamaisuudesta. Brel-trion ohella yhtenäistä kehityskaarta ensimmäisistä albumeista eteenpäin piirtävät lähinnä Wally Stottin herkät ja anteliaat orkestraatiot.
Neljännelle sooloalbumilleen Scott Walker levytti vain omia kappaleitaan. Scott 4 -tutkielman pariin toivottaa tervetulleeksi eksistentialisti Albert Camus’n ajatelma ja sen viisiminuuttinen avausraita The Seventh Seal on nimeään myöten musiikin kielelle käännettyä Bergmania. Muun muassa Stalinista ja pimeyden voimista kertoneet kunnianhimoiset kappaleet eivät purreet ostavaan yleisöön eikä ehjä, johdonmukainen ja selvänäköisyydessään ällistyttävä albumi noussut ollenkaan Iso-Britannian albumilistalle. Sen seurauksena Walker hakeutui entistäkin haastavamman (ja hankalamman) materiaalin pariin.
Boychild -kokoelmalle on valittu 20 Walkerin kirjoittamaa kappaletta neljältä numeroidulta albumilta ja 1970 ilmestyneeltä ’Til The Band Comes In -levyltä. Kaikki kolmen ensimmäisen albumin Brel -tulkinnat puolestaan löytyvät erinomaiselta Scott Walker Sings Jacques Brel -koosteelta. Boychildin nokkeluudessaan liiallisuuksiin menevän esittelytekstin on kirjoittanut Neil ”The Divine Comedy” Hannon, joka on yksi pop-maailman tunnetuimmista Scott Walker -fanaatikoista itsekin lukuisia Brel-klassikoita tulkinneen Marc Almondin kanssa.