THE SMASHING PUMPKINS: Zeitgeist

Chicagolainen Smashing Pumpkins hajosi vuoden 2000 lopussa ja palasi vuonna 2006. Yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuoteen kuluvan vuoden toukokuussa Pariisissa. Vajaa vuosi takaperin Smashing Pumpkins, jonka uusi kokoonpano ei ole vielä täysin paljastunut, työsti uutta levyä Queenia, The Carsia ja The Darknessia tuottaneen Roy Thomas Bakerin kanssa. Soundgardenia, Panteraa ja Limp Bizkitiä tuottanut Terry Date osallistui niin ikään sessioihin. Laulaja-kitaristi Billy Corgan on yhdistänyt voimansa Zwanissakin soittaneen rumpali Jimmy Chamberlinin kanssa, mutta kitaristi-laulaja James Iha, jonka merkitystä on vuosien varrella aliarvioitu kerta toisensa jälkeen, ei ole puhunut Corganille vuosiin eikä näin ollen soita yhtyeen riveissä. Sama pätee basisteihin, niin D'Arcy Wretzkyyn kuin Melissa Auf Der Mauriinkin.

Jossain mielessä Smashing Pumpkinsin, The Darknessin ja teatraalisimman Queenin välillä on selkeä yhteys. Laulaja-kitaristi Billy Corgan oli yhtyeen purkaessaan äärimmäisen kiinnostunut elämän suurista kysymyksistä, jotka kanavoituivat aika ajoin tähtikultin tutkimiseen, eikä apokalyptinen Zeitgeist ole temaattisesti edeltäjäänsä maanläheisempi.

Zeitgeist merkitsee arkisessa kielenkäytössä ajanhenkeä, yleistä ajatussuuntaa, joka ohjaa tietylle aikakaudelle tai ajanjaksolle luonteenomaista tapaa jäsentää maailmaa. Zeitgeistista puhutaan ennen kaikkea älyllisten, poliittisten ja sosiaalisten trendien ylätasona, jolloin se merkitsee kansallisvaltioiden rajat ylittävää, oletetusti yleistä ajattelutapaa. Rinnasteinen mutta merkitykseltään erilainen ja Smashing Pumpkinsin uutta levyä ajatellen yhtä tähdellinen termi on Volkgeist, joka havainnollistaa kansallisvaltion ajattelua läpäisevää, eheyttävää ja sukupolvet ylittävää paikallista henkeä. Zeitgeistin piirretyssä kannessa Vapaudenpatsas – Ranskan 1886 Yhdysvalloille lahjoittama vapauden ja itsenäisyyden symboli – nousee verenpunaisesta merestä. Patsaan jaloissa lepäävät murtuneet kahleet, jotka symboloivat sorrosta ja tyranniasta vapautumista, ovat näkymättömissä.

Harva tietää, että Vapaudenpatsaan alkuperäisen ranskankielisen nimen La liberté éclairant le monde suora englanninkielinen käännös on Liberty Enlightening The World – vapaus, joka valaisee maailman. Tämä valaiseva vapaus viittaa levyn yhteydessä epäilemättä Yhdysvaltojen harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Cor-ganin kotimaa vapauttaa maailman pahuudesta, Afganistanin, Irakin ja Pohjois-Korean tyranniasta ja sorrosta, demokratisoi ne vapauden nimissä. Valaisemisen uskonnollinen konnotaatio merkitsee vääräuskoisiksi määriteltyjen käännyttämistä tai tuhoamista. Länsimaisen Zeitgeistin valossa toimenpide näyttäytyy vapautuksena, mutta käännytys ja länsimaisen demokratiakäsityksen levittäminen assosioituvat niin ikään siirtomaa-aikoihin. Koska Zeitgeistia on mahdollista arvioida kriittisesti, vapautta symboloiva meri muuttuu Corganin katsannossa punaiseksi. On huomionarvoista muistaa, että 11.9.2001 tapahtuneiden terrori-iskujen aikaan yhtye oli jo hajonnut.

Niin kunnianhimoinen kuin Corganin perspektiivi onkin, se vaivoin ulottuu musiikkiin, ja uusi Smashing Pumpkins kuulostaa huomattavasti arkipäiväisemmältä kuin Zeitgeistiksi albuminsa nimeävällä suurella 1990-lukulaisella yhtyeellä on varaa. Kehittymättömien riffien ja yksitahoisen soundin varaan rakentuva levy jatkaa luontevasti siitä, mihin digitaalisessa muodossa jaettu MACHINA II/The Friends And Enemies Of Modern Music (2000) jäi: stadion-rock kuulostaa bändin soittamana eloisalta mutta tuskin vimmaiselta. Mellon Collie And The Infinite Sadnessin (1995) ja Adoren (1998) paikoin rikkaat sovitukset ovat tiessään samoin kuin MACHINA/The Machines Of Godin (2000) konemaisesti kirskuva sointi, mutta mahtipontisuus on riisutuimmillaankin ylilyövää. Corganin kirjoitus laahaa, eikä valveutuneisuus säteile kuivakkaan soittoon saati mielikuvituksettomiin sovituksiin. Kuuden vuoden sapatti jää kuulumattomiin, ja kenties Smashing Pumpkins ei enää olekaan kosketuksissa ajanhenkeen. Lähestyykö Doomsday Clock keskiyötä?