THE SMASHING PUMPKINS: Adore

THE SMASHING PUMPKINS
Adore
Virgin/Universal

Edeltäjiensä painavan indierockin sijasta The Smashing Pumpkinsin neljäs albumi Adore (1998) tarjosi rauhallisen hitaita tai keskitempoisia biisejä. Billy Corganin tuskistaan synnyttämät kappaleet eivät kaihtaneet akustisuutta tai raskaimpien kitaroiden korvaamista ohjelmoinnilla ja pianovetoisuudella.

Nihkeähkösti vastaanotetun Adoren uusintajulkaisun deluxeversio antaa aiheestaan vähintäänkin perusteellisen kuvan. Kuuden cd:n ja yhden dvd:n paketin läpikäyntiin uppoavan reilun työpäivän jälkeen Adoreen suhtautuu ymmärtäväisemmin kuin tuoreeltaan 16 vuotta sitten.

To Sheila on nyt ensimmäistä kertaa myös monoversiona soivan Adoren akustisena herkistelevä avaus. Billy Corganin prototyyppisen kireä laulu vääntyy Ava Adorella nasaalimmilleen ja vähän aiemmin kuolleelle äidilleen omistettu For Martha selittää parhaiten albumin alakuloisuutta.

Levyn lisukkeilla The Smashing Pumpkins tuo päivänvaloon peräti 55 ennenjulkaisematonta äänitystä. Näistä kiinnostavimpia ovat kevyt pophitti Do You Close Your Eyes When You Kiss Me?, David Lynchin Lost Highwayn soundtrackille tehty Eye ja mahdollisesti liian kauniina ja “helppona” Adorelta jätetty, Rick Rubinin kanssa tuotettu Let Me Give The World To You.

Adoren yltäkylläisyyden kruunaa upea dvd albumin promokiertueen Atlantan konsertista elokuulta 1998. Kaksituntisella keikalla The Smashing Pumpkins jyrää vaikuttavasti. Vaikka bändi olikin Billy Corganin mukaan tässä vaiheessa sisäisesti hajoamassa, niin taltiointi esittelee täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevan yhtyeen aina encorena esitettävää 20-minuuttiseksi venyvää Joy Divisionin Transmissionia myöten.