THE SMASHING PUMPKINS: MACHINA/the machines of God

THE SMASHING PUMPKINS
MACHINA/the machines of God
Virgin

Bigger! Longer! Uncut! Ei Adoren rumpuluuppeja, melodista kepeyttä, kauneutta ja kaihoa, vaan raskain saappain soitettua metallista avaruusrockia. Billy Corganin on todella paha olla. Tuntuu kuin koko maailma olisi häntä vastaan.
Äänimaailmaltaan Smashing Pumpkins on siis palannut Adorea edeltävään aikaan. Rummut rusentavat rintalastaa, kitara ja basso kirskuvat kuin valtamerilaivan törmätessä jäävuoreen ja Corganin ällistyttävä ääni ampaisee silmänräpäyksessä kevyestä kuiskauksesta pidäkkeettömään primaalirääkäisyyn. Yhtyeen valitsemaan soundiin on varmasti vaikuttanut muutama vuosi sitten heroiinihommien takia bändistä potkitun rumpali Jimmy Chamberlinin kotiinpaluu. Tällä kertaa erovuorossa on puolestaan ollut basisti D'Arcy Wretzky (todella foxy lady!), jonka tilalle on rekrytoitu Courtney Loven Holesta varastettu Melissa Auf Der Maur. Kun muistaa, että Billy Corgan on Courtneyn entinen rakastaja ja nykyinen vihamies, on kasassa aikamoisen draaman ainekset. Entistä kinkymmäksi tilanteen tekee se, että villeimmät huhut kertovat Wretzkyn vierailleen Holen treeneissä.
Smashing Pumpkinsin edellisellä albumilla virtasivat positiiviset värähtelyt, mutta MACHINA/the machines of God on todella raskas ja äänekäs eepos, jonka kitkeryydelle ja katkeruudelle jopa Mellon Collie And The Infinite Sadness jää toiseksi. 74-minuuttiseen ruosteen raiskaamaan metalliseen äänivalliin on leikattu vain yksi pieni aukko, josta Stand Inside Your Love ja I Of The Mourning kurkistavat uteliaan auringonsäteen tavoin. Muuten levy kuulostaa siltä kuin yhtyeen kotikaupungissa Chicagossa sijaitsevassa maailman suurimmassa teurastamossa tapettujen eläinten levottomat sielut olisivat siirtyneet Corganin sisään. Eksistentiaalinen ahdistus saavuttaa huippunsa Heavy Metal Machinen tekstissä. "If I was dead, would my records sell?", Corgan kysyy.
Smashing Pumpkinsin viidettä studioalbumia kuunnellessa tuntee itsensä tirkistelijäksi, joka ei ole aivan varma näkemästään. Billy Corgania ahdistaa, mutta miksi? Billy Corgan on hankala tyyppi, mutta onko hänellä oikeus siihen? Onko hän oikeasti niin vastenmielinen ihminen kuin yhtyeen entinen manageri Sharon Osbourne väittää? Johtuuko kaikki hankalasta lapsuudesta?
Toivottavasti Smashing Pumpkins -saagan seuraava osa antaa vastauksia edes joihinkin näistä kysymyksistä. MACHINA/the machines of God ei sitä tee.