SONATA ARCTICA: Unia

Kauas johtavat jäljet perinteisestä powermetallista Sonata Arctican viidennellä täyspitkällä. Jotain tämän suuntaista liikehdintää oli kai aistittavissa aiemminkin, mutta Unia-albumilla Tony Kakon progeen ja teatterirockiin kohdistuva innostus selättää Stratovarius-pastissit lopullisesti.

En varmasti ole ainoa, jonka ensimmäinen mielijohde uudesta Sonata Arcticasta on Queen. Parhaimmillaan Unia onkin silloin, kun se yltää poukkoilevilla kitara-, laulu- ja kosketinkuvioillaan samaan kunnianhimoisesti hakemaansa dramatiikkaan. Yrityksen puutteesta Sonata Arcticaa ei voi syyttää – tosin karahdettuaan kivikkoon se ei sitten olekaan enää niin kaukana hevibändistä, jonka ensisijainen tavoite on vain päästä eroon hevistä.

Kokonaisuutena Unia on ehdottomasti Sonata Arctican levyistä mielenkiintoisin, ja se myös sisältää muutaman kappaleen sekä useamman puolikkaan, joita parempaan yhtye ei ole ennen pystynyt. Yhtäkaikki on vaikea moittia bändiä, joka on kyllästynyt jo vakiinnuttamaansa asemaan ja valitsee kahdesta vaihtoehdosta sen vaikeamman.