SONATA ARCTICA: Pariah’s Child

SONATA ARCTICA
Pariah’s Child
Pariah’s Child

Sonata Arctica on jo pitkään vilkuillut muuallekin kuin perinteisen voimametallin suuntaan. Reckoning Nightin (2004) jälkeen alkanut kehitys on ollut ilmeisen pakotonta, kun se on kestänyt jo useamman levyn verran. Matkan varrella yhtye on kunnostautunut muun muassa melodisuutensa tuoreistamisessa sekä musikaalityyppisten vaikutteiden hyödyntämisessä. Ja tähän on sitten tultu.

Siihen nähden, että Sonata Arctica ei ole oleellisesti muuttunut, se kuulostaa silti omaperäisemmältä ja ainutlaatuisemmalta kuin pitkiin aikoihin. Nyt bändin tapa käsitellä melodioita pikkuisen toisella tavalla kuin muut puhkeaa kukkaansa, jonka värikirjo on häikäisevä. Paitsi, että yhtye säilyttää musiikissaan metallisen perusvireen, sen kappaleet soivat pirteästi, lähestulkoon kepeästi. Pariah’s Childin materiaalissa on juhlallinen tuntu ja tunnepuolella levy edustaa vahvinta Sonata Arcticaa ehkä koskaan. Bändi luo levyllään tunnelman, josta ei yksinkertaisesti halua päästää irti. Bändi pystyy koskettamaan sielua syvältä ja se kosketus on lempeä, miellyttävä ja jollakin tapaa myös lohdullinen. Mielikuvaa tukee levyn kuulas äänimaisema, joka antaa mukavasti tilaa kuulijan omillekin ajatuksille. Sonata Arctican ilmaisu on ollut suureellista ennenkin, mutta nyt ilmaisu on isoa myös henkisesti.

Pariah’s Child on kokonaisuutena tavattoman tasapainoinen levy. Se, mitä Sonata Arctica tekee tulevaisuudessa, ei ole tällä hetkellä relevanttia. Luultavasti seuraava levy jää Pariah’s Childin taakse, mutta todennäköisesti vain siksi, että Sonata Arctica on taas kerran käyttänyt yllätysmomenttinsa.