Melodisen metallin voimanpesä julkaisee jo kymmenennen pitkäsoittonsa, mille täytyy nostaa hattua. Mutta vaikka fanit varmasti ottavat Talviyön vastaan avosylin, on siitä silti todella vaikea lausua mitään ylisanoja vaikka miten haluaisi.
Soitannollisesti ja tuotannollisesti levyssä ei ole mitään vikaa eikä pääosin sävellyksissäkään, vaikka moni biisi eritoten levyn alkupuolella ei tarjoakaan mitään uutta ja mieleenpainuvaa vaan juuri sitä kepeää power metalia, josta bändi on tullut tutuksi. Myös laulaja Tony Kakko suoriutuu osastaan tuttuun tapaansa teknisesti puhtaasti.
Ikävä kyllä suorittaminen on tässä se avainsana. Levy kuulostaa suorittamiselta ja tuntuu siksi hengettömältä, varsinkin juuri Kakon laulujen osalta. Kappaleet jollotetaan läpi rutiinilla eikä tunne välity minnekään. Talviyö onkin parhaimmillaan silloin, kun bändi alkaa irrotella tai oikeasti maalaa tunnelmaa kuten Storm The Armadalla, The Last Of The Lambilla tai instrumentaali Ismo’s Got Good Reactorsilla.
Parhaista raidoista olisi saanut mainion ep:n, jolle olisi irronnut tähti tai parikin enemmän. Nyt pitkä kokonaisuus vesitetään yllätyksettömillä ja keskinkertaisilla kappaleilla sekä rutiinisuorittamisella.
