SPIHA: Spiritual Hallucination

SPIHA
Spiritual Hallucination
Rock Frequency

Uskottavuuspisteet eivät Spihan kohdalla ole olleet tähän mennessä kovin korkealla, siitä ovat esimerkiksi Seiskan kirjoitukset Andyn ja Angelan kotimaisista manttelinperijöistä Nennestä ja Ninjasta pitäneet huolen. Kuinka paljon huumoria voidaankaan repiä "rocktähdestä", jonka levymyynti mitataan sadoissa myydyissä levyissä?

On oikeutettua sanoa bändin parin vuoden takaisen epätasaisen debyyttialbumin Egoreactorin jättäneen paljon toivomisen varaa. Onneksi yhtye ei ole lannistunut soraäänistä, vaan kaikessa hiljaisuudessa kuusikko on valmistanut levyn, joka on paras Helsingin Kalliosta saapunut albumi sitten Fishfacesin kahdentoista vuoden takaisen debyytin Lovesongs For Hyenas.

Yksi Spiritual Hallucinationin vahvuuksista piilee sen rennossa röyhkeydessä. Vaaditaan pokkaa antaa kappaleelle nimi Rock'n'Roll (titi tyy), mutta Spihahan laittaa sellaisen tietysti paraatipaikalle. Saati tuottaa lyriikkaa, mistä itse Remukin olisi kateellinen: "They call me the neversleep/that's because I never sleep" tai "If we try we can fly/and if we try we can fly so high." Korneista sanoituksista huolimatta ei voi kuin nostaa hattua Henry Lee Rockin – eli Nennen – kehitykselle persoonallisena tulkitsijana.

Spiritual Hallucinationin vahvuus on kuitenkin hienoissa ja monipuolisissa sävellyksissä, jotka jo nyt kuulostavat ajattomilta klassikoilta ja joita Jukka Puurulan ilmava ja täyteläinen tuotanto palvelee erinomaisesti. Rock'n'Roll (titi tyy) -biisin rennon kesäisestä ja letkeästä katurockista päädytään Crazy For My Loven tummanpuhuvaan ja synkkään psykedeliaan. Tässä välissä ollaan ehditty fiilistellä Planet Horsen, Neversleepin ja Icebreakerin kaihoisan melankolian, Masterreaperin ja Wheelien runttauksen sekä King Of Reasonin jylhän hard rockin merkeissä.

Kaikkiaan Spiritual Hallucinationia voidaan pitää kolmen vartin mittaisena musiikillisena trippinä halki hämyisen, dekadentin ja arvaamattoman Kallion. Tätä on Stadi Anno 2005.