SPIHA: Egoreactor

Helsingin Kallion katurock-skene saa taas uuden piristysruiskeen, kun aikoinaan melkoisina huurupäinä tunnetut rääväsuut saavat Fleimareiden ja Bimbojen vanavedessä (s)pihalle kauan ilmassa leijuneen esikoisalbuminsa. Vuosikaudet Helsingin klubiympyröissä pyörinyt psykedeelinen stoner-orkesteri on opittu tuntemaan eloisana liveaktina, jonka konsertit ovat olleet silkkaa rock'n rollia. Usein hyvässä, mutta välillä myös pahassa.

Jokin on kuitenkin muuttunut sitten kolmen vuoden takaisen Tooth & Helmet -ep:n sekä parin vuoden takaisten keikkojen. Egoreactorilla ei enää elämöi se rehvakas retkue, joka valloitti huuruisella asenteellaan ja arvaamattomilla esiintymisillään, vaan levyllä esittäytyy yhtye, joka on päättänyt olla tekemisissään vakavammin otettava. Tätä alleviivaavat kokoonpanomuutokset, joiden myötä Spihasta löytyvät nykyään ex-Fishfaces kitaristi Junza ja HIMin alkuperäinen rumpali Pätkä.

Johtuuko sitten biisijärjestyksestä tai yhtyeen ammattimaisemmasta ja varovaisemmasta asenteesta, ettei Egoreactor potki odotetusti. Biisijärjestyksen laatija ansaitsisi korvatarkastuksen, sillä levy tuntuu lähtevän käyntiin vasta levyn viidennestä kappaleesta, riemastuttavasti nimetystä Samurai Of The Soundista, jolla vierailevat Sub-Urban Triben Ville Tuomi ja 69 Eyesin Jyrki. Freedon Fuel omaa tappokertosäkeen ja I Ain't The One on varmasti mannaa kaikille Hellacopters-diggareille. Miksi näitä kappaleita ei kuulla levyn alkupuolella?

Toinen murheenkryyni on laulu. Henry Lee Rock laulaa siistimmin ja oikeaoppisemmin kuin koskaan, mutta keikoilla ja ep:llä nähty ja kuultu rehvakkuus sekä vaarallisuus miehen äänessä on tipotiessään. Jos yhtye haluaa maineestaan eroon, niin järkevämpää olisi varmasti vaihtaa bändin nimeä.