TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS: Kylmä tila

TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS
Kylmä tila
King Foo

Jos on myynyt edellisellä levyllään platinaa ja kokee velvollisuudekseen laulaa näkemistään epäkohdista, saa myös varautua paikkaan kansakunnan kaapin päällä istuvana virallisena varajeesuksena. Timo Rautiaisen osaksi se koitui viimeistään siinä vaiheessa, kun Rajaportti-albumin myynti ei ottanut laantuakseen ja mies rupesi kelpaamaan muillekin kuin rockmedialle.

Tämän jälkeen julkinen kuva ei ollut enää omissa käsissä. Niinpä Rautiainen on joillekin messiaaninen hahmo, joka kertoo asiat niin kuin ne kansan syvien rivien mielestä ovat. Yhtä lailla hänestä vähemmän vaikuttuneet kokevat suomalaisen rockmuusikon vastuuksi ottaa kaikki maailman ongelmat ratkaistavakseen. Olisikin hyvä, jos havaittaisiin, että Rautiainen ei ole kymmenen käskynsä kanssa kulkeva Mooses tai sädekehä päänsä päällä hymistelevä YK:n pääsihteeri.

Vähintään yhtä suuri haaste Rautiaiselle ja ensimmäistä kertaa biisimateriaaliaan levylle saakka saaneelle Trio Niskalaukaukselle on myös vastata siihen tarpeeseen, joka Rajaportti-levyn menestyksen myötä tuntui olevan likipitäen jokaista väestöryhmää koskettanut ilmiö. Viimeistään nyt bändi on siinä vaiheessa uraa, että kitaristi Jarkko Petosalmin hellimää ja äänittäjä Tuomo Valtosen toteuttamaa jynkkysoundia on pakko uusia. Rajaportti oli ensimmäinen Niskalaukaus-albumi, jolla tuotannolliset seikat olivat hanskassa, mutta Kylmä tila ottaa ensimmäisen askeleen Niskalaukauksen biisiformaatin muuttamisen suuntaan.

Suurimmat muutokset koskevat sovituksia.. Uudella levyllä Rautiaisen arsenaalissa on vaihtelevampia laulumelodioita ja mies pystyy ensimmäistä kertaa pelkällä laulullaan luomaan aiemmin hieman yksitotisten kappaleiden sisälle sävyjä. Koskettimia on niin ikään lisätty ja niiden rooli on muutakin kuin ulista yhtä ääntä taustalla. Kylmä tila ei huokuisi yhtä vakuuttavaa lohduttomuuden tuntua, jos Nils Ursinin soittamat koskettimet levyltä puuttuisivat.

Rajaportti-levyllä muusta materiaalista erottui Marja Mattlarin säveltämä Elinkautinen, joka toki oli koskettava, mutta johon mahtipontinen jousisovitus toi aivan liikaa paatosta. Tällä kertaa Tommi Vikstenin pelkällä akustisella kitaralla säestämä Ajurin ruoska toimii tasapainoittavana tekijänä albumin puolivälissä huomattavasti luontevammin.

Kehitys on ollut bändille elintärkeää, mutta satunnaiselle kuulijalle Niskalaaki lienee kuitenkin yhä tuttu ja turvallinen. Kylmä tila on ehdottoman kitaravetoinen albumi, rivakimmissa vedoissa, kuten Älkää selvittäkö ja Minun oikeus, Suomen kuuluisin ex-erityisopettaja vetää lauluosuutensa kovaa ja korkealta ja ensimmäinen singlelohkaisu Hyvä ihminen on juuri sellainen jynkytys, mitä yhtyeeltä odotettiinkin. Älyttömän tehosoiton puhki kaluamana monien mitta tuli laahaavasta lanauksesta täyteen jo varmasti ennen kuin Kylmä tila oli viimeistä masterointisilausta vaille valmis.

Tekstien teossa Rautiainen on jälleen luottanut yhteistyökumppanien tekosiin. Tomi Tuomaala on sanoittanut albumin nimikappaleen, A. P. Sarjannon Ajurin ruoska tuo teemansa puolesta tarvittavaa vaihtelua nyky-yhteiskunnan ongelmista irtautuessaan ja onpa aiemmin yhtyeen fanina tunnettu näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenkin päässyt tekstittämään yhden kappaleen.

Ajankohtaisiin asioihin puuttuessaan tekstit liippaavat läheltä populismia, esimerkiksi useammassakin kappaleessa esiintyvää ahneutta on tällaisina aikoina liiankin helppo osoitella. Kylmä tila -kappaleessa Tuomaala kuvaa maaseudun autioitumista muutamalla vinon julmalla rivillä kuin Juha Seppälä konsanaan. Mutta eipä tarvitsisi Rautiaisenkaan olla ylikriittinen itseään kohtaan. Maestron tekstittämä Te ette tarvitse minua on tunnelmaltaan levyn arvoinen finaali.

Niin Rautiainen kuin enemmän vastuuta saanut Trionsa ovat onnistuneet kovassa paikassa. Kylmä tila on niin teknisesti kuin tunnelmaltaankin porukan paras levy. Siksi olisi mukavaa, että se jatkossakin panostaisi olennaisuuksiin eikä lähtisi hötkyilemään turhien saksankielisten kokeilujen pariin.