Timo Rautiaisen karhumaisella hellyydellä isännöimän jyväskyläläispoppoon metallisen raskas rock ja syvältä sisimmästä kumpuavat tekstit vetoavat tunteisiin aivan toisella tasolla kuin yhdenkään kotimaisen tai ulkomaisen orkesterin aikaansaannokset miesmuistiin.
Mikään konseptin osatekijöistä ei yksittäisenä ole uusi auringon alla – olivathan samat peruselementit läsnä myös miesten aiemmassa orkesterissa Lyijykomppaniassa – mutta näin aidosti ja jouheasti eivät miekkoset vielä silloin osanneet yhdistää suomirockia, kansanmusiikkia ja väliin jopa iskelmän tanssittavaa keinuvuutta vallimaiseen taustajykevyyteensä. Ja kun musiikin toimivuuteen lisätään T. Rautiaisen voimallisesti tulkitsemat omat ja Tomi Tuomaalan ekologista tuhoa ja ihmisen yleistä välinpitämättömyyttä käsittelevät ahdistavan todelliset profetiat, niin lopputulos on ainutlaatuisen upea. Ellei kuulija muuten tämän edessä ymmärrä nöyrtyä, niin viimeistään loppuun näppäilty ”kehtolaulu” Häpeän Lävistämä vetää kovimmankin jätkän hiljaiseksi.
