TOM WAITS: Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards

Arvio julkaistu Soundissa 11/2006.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.
Taivaallinen raspikurkku Tom Waits ja hänen rikostoverinsa Kathleen Brennan ovat siivonneet työpöydän laatikot, nuohonneet kokoelmalevyt, pölyttäneet ullakon nurkat, kurkistaneet hellan taakse, käyneet läpi yhteistyökumppanit ja pölyttäneet vierassängyn patjan. Seuraus on kolmen cd-levyn verran arkistojen aarteita Waitsin omintakeisesta maailmasta

Arvio

TOM WAITS
Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards
Anti

Taivaallinen raspikurkku Tom Waits ja hänen rikostoverinsa Kathleen Brennan ovat siivonneet työpöydän laatikot, nuohonneet kokoelmalevyt, pölyttäneet ullakon nurkat, kurkistaneet hellan taakse, käyneet läpi yhteistyökumppanit ja pölyttäneet vierassängyn patjan. Seuraus on kolmen cd-levyn verran arkistojen aarteita Waitsin omintakeisesta maailmasta

Ensimmäisellä levyllä bailataan ja rähistään. Enimmäkseen homma toimii, mutta aina kun mennään liian pitkälle perinteisen rock-ilmaisun suohon, homma on aikamoista tarpomista. Lowdown kuulostaa Waitsilta örisemässä Georgia Satellitesin jämiä. Sama vaivaa Ramones-lainaa The Return Of Jackie And Judy. Omimillaan hän on Fish In The Jailhousen tyylisillä ralleilla. Ne ovat tyylillisesti sukua Swordfishtrombones-Rain Dogs-Frank’s Wild Years-trilogialle.

Toisella levyllä vollotetaan. Yhtenä niistä harvoista ihmisistä, jonka mielestä Foreign Affairs (1977) oli todella hieno Waits-levy, allekirjoitan täysin tällä levyllä esiintyvät perverssit musikaalia ja vanhaa Hollywoodia lainailevat biisit. Ja kiitos oman historiani muusikkona, myös kantri Waitsin tulkitsemana tippuu. Välillä toki mennään vähän metsään. Goodnight Irene ei oikein jaksa enää kiinnostaa. The Fall Of Troy menee vähän puurosuiseksi mutinaksi. Lo-fi Down There By The Train taas potkii.

Viimeisellä levyllä… No, vaikea sanoa. Öristään, ainakin. Ja ollaan muutenkin kovasti shamaania. Kolmas levy on loppupeleissä kokoelman paras. Outoilun skaala kattaa kaiken Hal Willnerin kokoamalla Disney-tribuutilla aikoinaan ilmestyneestä Heigh Hosta Waits-maailman hiphoppiin Dog Doorissa.

Tehtiin mitä tahansa, niin pääosaa esittää miehen ääni. Se on luonnonvoima. Waitsin ääni ei taivu moneen. Se taivuttaa muun maailman rohisten ympärilleen.

Tästä äänestä ja kaikesta, jonka se tuo mukanaan, joko tykkää tai ei. Jos tykkää, niin tämä levy on tutustumisen arvoinen, kuten kaikki miehen tekeleet, ne heikommat mukaanlukien. Jos ei kuulu käännynnäisten joukkoon, tältä levyltä ei uskon kipinää löydy. Paketti on siis faneille tehty. Se on sen verran uuvuttava.

Lisää luettavaa