TOM WAITS: Blood Money

TOM WAITS
Blood Money
Anti

Tom Waits ravisuttaa kuulijoitaan peräti kahdella täyspitkällä uutuudella. Blood Money perustuu teatteriguru Robert Wilsonin Woyzeck-näytelmään, johon Waits teki musiikin alun perin Red Drum -nimellä. Kööpenhaminassa ensi-iltansa saanut Woyzeck kiertää parhaillaan Eurooppaa. Alicen kytkyä ei lehdistötiedote kerro, mutta Waits teki jo vuosia sitten musiikkia myös Wilsonin Alice -nimiseen avantgarde-ohjaukseen.

Georg Büchnerin (1813-1837) Woyzeck-näytelmä on innoittanut aikaisemmin muiden muassa Alban Bergiä (Wozzeck-ooppera 1920-luvulta) ja Hectoria (Eurooppa-levy). Waits on Blood Moneyssa tunnelmiltaan yllättäen lähempänä Bergiä. Hän haluaa olla "Tin Pan Alleyn ja Weimarin tasavallan yhdistäjä". Ja tokihan Waits on yrittänyt säveltää amerikkalaisia vastineita Weimarin tasavallan suuren nimen Kurt Weillin boheemisti nyrjähtäneistä Mahagonnyn nousu ja tuho – sekä Kolmen pennin ooppera -teoksista jo yli vuosikymmenen, ainakin Swordfishtrombones-levyn ajoilta lähtien.

Lehdistötiedote puhuu kovasti siitä, kuinka erilaisia uutuudet muka ovat. Waitsilla on kuitenkin molemmilla levyillä tasan kaksi vaihdetta: "kaikki menee päin helvettiä ärinän ja kovan kolinan säestyksellä" -vaihde sekä "maailmassa on sentään omalaatuista kauneutta" -vaihde. Oikeastaan molemmissa perusvaihtoehdoissa on myös samankaltainen äänimaisema täynnä ruostetta, suon mädännäisyyttä ja nyrjähtäneitä rytmejä, vaikka Alicessa maisema toteutetaan akustisvoittoisemmin.

Onko vanhojen fanien sitten vain kaiholla muisteltava Burma Shaven ja Tom Traubert's Bluesin romanttista kauneutta? Ei välttämättä! Blood Money -levyn Coney Island Baby on yhtä sentimentaalinen balladi, melodialtaan yhtä kauniskin kuin historialliset Waits-hiturit. Waitsin herkintä puolta edustaa myös täysin tyylipuhdas jazzahtava balladi Alice sekä Flower's Grave, molemmat Alice-levyltä. Waits ei vain enää viitsi sovittaa balladejaan jousille ja pianolle, vaan vaikkapa epävireiselle trumpetille, huilulle, lelupianolle ja vibrafonille.

Jos levyistä yrittää väkisin eroja löytää, niin Blood Money on hieman sähköisempi ja rujompi. Levyn avaa kaksi naamalle lyövää romuluista rytinää, Misery is the River of the World ja Everything Goes to Hell. Ne ovat parasta Waitsia tällä saralla ilman Bone Machinen tai Black Riderin avantgardismin suoranaista rasittavuutta. Nyt homma pysyy aluksi koossa, mutta kaaos vie levyn edetessä yhä useammin rujouden ja räminän ytimeen.

Myös Alice-levyllä on rujompi puolensa Kommine Zo Spat -raidan tapaan. Waits ei päästä kuulijoitaan aivan helpolla, mutta lauluntekijän väkevyydessä, omaperäisyydessä ja luomisvoimassa ei näy heikkenemisen merkkejä.