UNDERWORLD: A Hundred Days Off

UNDERWORLD
A Hundred Days Off
JBO

Vuonna 1996 Rick Smithin ja Karl Hyden Alamaailma tarjosi Second Toughest In The Infants -albumilla aikansa jännittävintä elektronimusaa, joka ei istunut selkeästi oikein mihinkään alan lajiin, vaan purjehti pelottomasti vaistoonsa luottaen lähes abstraktista tunnelmien tihentämisestä akustisia kitaroitakin sisältävään atomiajan countrybluesiin. Sittemmin harvakseltaan levyttävä brittikaksikko ei ole tehnyt mitään likikään yhtä kiinnostavaa.

A Hundred Days Off ei tuo suuntaukseen merkittävää muutosta. Suurelta osin trancehtavana housena tasaisesti jumputtavan kiekon kotikuuntelu vaatii staminaa, vaikka perkussio-osasto paikoin flirttaileekin brasilialaisvaikutteilla. Jotenkin valoisia, mutta tylsähköjä lauluosouuksia sisältävät kymmenen piisiä perustuvat järjestään vain yhdelle idealle, jota jatketaan pitkään. 14-minuuttinen avausraita MoMove ei tunnu päättyvän millään.

Alle neljäminuuttisella Trimillä sentään koukataan onnistuneesti hypnoottisen vocoder-bluesin pariin. Sola Sistim ja Ballet Lane chillaavat kohtalaisen viihdyttävästi EssGeen yllättäessä lyhyellä billfrisellmäisellä äänimaalauksella. Näissä kaikissa turvaudutaan mikrosirujen ohella perinteisiin soittimiin, varsinkin kitaroihin. Todennäköisesti pitkät tanssinumerot kolahtavat paremmin klubilla, mutta valitettavasti arvostelun joutuu suorittamaan kotona ja koko albumin mitalla.