Neljän levyn laatikkoon laitettu juliste vuoden 1984 Seven Dates Of Hell -Euroopan-kiertueen mainoksesta ei ole mukana vain koristeena. Se muistuttaa jälkipolville, että tuolla kiertueella Venomia lämmitteli Metallica, joka jatkuvasti puhuvan rumpalinsa johdolla palvoi pääesiintyjää. Samoin teki jenkkikiertueen avausbändi Slayer, joka seurasi tukkapehkot heiluen Venomin tolkuttoman määrän räjähdyksiä sisältänyttä lavashow’ta.
Paitsi, että tuli keksineeksi black metal -termin, koska ei halunnut kuulua heavy metal -porukkaan, johon jostain syystä laskettiin jopa Foreigner, Venom laajensi metallin rajoja ronskisti satanistisella imagollaan ja inspiroi thrash-sukupolven nousua enemmän kuin yksikään muu yhtye. Puhumattakaan black metal -suuntauksesta, joka omi Cronosin haastattelussa heittämän termin ja teki sen, mitä Venom ei koskaan kuvitellut kenenkään tekevän – otti Saatana-imagon tosissaan ja käytti sitä omiin tarkoitusperiinsä. Murhasta pidätetty norjalaisnuorukainen Varg Vikernes vietiin talteen Venom-paita yllään.
Venom loi imagonsa puhtaasti viihdyttämistarkoituksessa. Se vei Black Sabbathin ja Gene Simmonsin aloittaman tematiikan pidemmälle ja toteutti näkemystään humalaista Motörheadia muistuttavalla soitollaan.
Venomilla ei todellisuudessa ollut sen enempää tekemistä pimeyden voimien kanssa kuin newcastlelaisnuorilla yleensä, mutta sillä oli valtava halu päästä esille. Nousu alkoi heti tälle kokoelmalle sisällytetyllä ensimmäisellä demolla, johon muutamat brittitoimittajat hurahtivat. Ensimmäinen albumi Welcome To Hell (1981) koostui käytännössä demonauhoituksista, mutta juuri huojuva soundi toi ylpeästi esiintyneelle bändille uskottavuutta ja vannoutuneita kannattajia.
Venomin 25 vuotta sitten alkanutta uraa katsastavan MMV:n on koonnut vakavasta kiipeilyonnettomuudesta toipunut ja uutta Venom-materiaalia parhaillaan työstävä Cronos. Mukaan on perustellusti kelpuutettu vain Cronos-Mantas-Abaddon -kolmikon yhteistä materiaalia, mikä sulkee Possessedin (1985) jälkeisistä studioalbumeista ulos kaikki muut paitsi comeback-levyn Cast In Stone (1997). Venomin erityisesti harrastamat singlejulkaisut, joiden biisejä ei läheskään aina kuultu albumeilla, ovat hyvin edustettuina, samoin kuin harvinaiset Assault-sarjan levyt.
Julkaisematonta musiikkia kokoelma ei sisällä, mutta iso osa repertuaarista on nykyisin hankalasti hankittavissa. Cronosin haastattelun perusteella laadittu historiikki jää suurpiirteiseksi, mutta kertoo runsaan kuvituksen kanssa olennaisimman. Esillepano on turhan huolimaton, diskografian olisi helposti saanut selkeämmin esille ja yksittäisistä biiseistä kaipaisi enemmän infoa.
Vuosijuhlakokoelma on kertomus siitä, miten tämä kolmikko nousi epätasaisilla levykokonaisuuksilla (ainoana napakymppinä Black Metal, 1982) ja soitolla, joka taatusti horjui, välillä jopa kaatui, yhtä suureksi inspiroijaksi nuorille metallibändeille kuin Judas Priest tai Iron Maiden.
