Levyarvio: Väsähtänyt edelläkävijä sinnittelee vanhan maineen varassa – Venomin uutuus ei puhuttele

Venom
Storm The Gates
Spinefarm

Cronosin vuoden 2008 lausunto Guardianin haastattelussa siitä, että satanismi oli ja on bändille pelkkä imagojuttu oli lähes yhtä hyvä idea kuin Kiss ilman meikkejä. Bändin merkitys kun on aina ollut enemmän siinä mihin se innoitti joukon sen musiikin tosissaan ottaneita norjalaisteinejä 90-luvun alussa kuin sen omassa materiaalissa.

Hataralla soittotaidolla aloittanut Venom on vuosien varrella kerännyt ammattiosaamista, eikä soundeissa ja soitossa enää ole valittamista. Inspiraatiota on kuitenkin karissut vähintään samaan tahtiin ja bändi kuulostaa Storm The Gatesilla aika väsähtäneeltä.

Muutamaa vähän kulmikkaampaa riffiä lukuunottamatta uusi levy on sitä samaa vihaisempaa versiota Motörheadista jota bändiltä on totuttu kuulemaan. Siinä missä bändin onnistui primitiivisillä soundeillaan ja siihen aikaan ennenkuulumattoman saatanallisilla lyriikoillaan luoda vaarantunnetta Welcome To Hellilla (1981) ja Black Metalilla (1982), ei saman kaavan toistaminen enää vuonna 2019 oikein toimi.

Levyn kannessa on taas Baphomet ja biisien kuten I Dark Lord ja 100 Miles To Hell sanoitukset ovat nimiensä mukaisia, mutta kun Gene Simmonsin naaman on kertaalleen nähnyt, ei sitä enää unohda.