Venomin 13. täyspitkä ja bändi on lupaillut paluuta juurilleen. Eipä juuri enää paremmin voisi loppuvuoden pakanallisten juhlien odottelu alkaa. Selvää on, että Venom ei ole aina järin vahvoja levyjä saanut aikaiseksi, jos kohta uran myöhemmällekin vaiheelle on niitä helmiä riittänyt.
Mutta ei se nyt vaan oikein tunnu lähtevän käyntiin. Siinä, missä yhtye rytkytteli vielä ravakasti menemään Resurrectionilla (2000), eivät suuret puheet nyt lunasta lupauksia. Venom vetelee yllättävän vaisuja biisejä yllättävän vaisulla otteella. Mitä on tapahtunut bändin ylpeydelle ja röyhkeydelle?
Aivan kuin Venom olisi väsynyt ja tylsistynyt. Mikä tahansa muu bändi voisi Fallen Angelsin materiaalilla nostattaa suurempiakin tunteita, mutta Venomin standardien mukaiset tavoitteet eivät täyty. Ei se vika ole riffeissä eikä oikein muutenkaan itse biiseissä, vaan asenteessa. Death By Thy Name on vain pisara meressä, mutta merkittävä sellainen, sillä se osoittaa Venomin suonissa vielä virtaavan kihisevää myrkkyä. Levyn nimeä kantava päätösraitakin voisi olla loistava, jos yhtye jaksaisi skarpata sitä esittäessään.
Ei kai Venomin rääväsuista ole tullut henkisesti vanhoja ja kesyjä setiä?
