Osio: Ääntä

Uutta Gorillazia tuutin täydeltä – animaatiobändi julkaisi kerralla neljä singleä huhtikuussa julkaistavalta Humanz-albumilta

Uutisoimme menneenä sunnuntaina tulevan Gorillaz-albumin (tuolloin vielä vahvistamattomien) tietojen vuotamisesta nettiin. Nyt animaatiobändin tammikuussa julkaisema Hallelujah Money -singlelohkaisu saa jatkoa, kun Gorillaz pisti ulos ei yhtä, kahta tai kolmea, vaan peräti neljä singleä huhtikuun 28. päivä julkaistavalta Humanz-albumiltaan.

Nihilistisiä tanssiviboja ja muuta miellyttävää – Grave Pleasures avaa odotetun albuminsa lukkoja

Maailmanlopun punkin raunioissa viihtyvä Grave Pleasures on viettänyt maaliskuun Iso-Britanniassa. Beastmilk-nimellä vuosina 2010-15 toiminut orkesteri ei ole ollut sumuisella saarella lomailemassa vaan painamassa hommia – ja duunia on myös paiskittu, sillä yhtyeen myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä uusi pitkäsoitto on nyt nauhoitusten osalta purkissa.