Survive The Silence seilaa vaihtoehtorockin melodisessa pasaatituulessa – Tuoreen singlen video on realityä aidoimmillaan

Survive the Silence

Free-Falling on esimakua yhtyeen tulevalta kakkoslevyltä.

Oululainen Survive The Silence on tänään julkaissut digisinglen keväällä ilmestyvältä kakkoslevyltään. Free-Falling -kappaleessa on haettu Biffy Clyron tunnelmaa ja sen kantavana teemana on introriffi, jonka voi tunnistaa myös kertosäkeestä ja c-osasta.

”Sisällöllisesti kappale on nopealla kuuntelulla varsin itseselitteinen, mutta uskoisin, että kuuntelijat voivat löytää omia tulkintoja kappaleesta ajan myötä”, kommentoi solisti Ari Eloranta.

Singlelle on tehty myös musiikkivideo, jolla Fiverr-palvelun kautta löydetty elämää nähnyt, mutta uusiin asioihin selkeästi avoimin mielin suhtautuva partasuu ”Elmer” arvioi biisin ja kommentoi kuulemaansa. Kaikki videolla nähtävä on aitoa ja täysin käsikirjoittamatonta – siis realityä parhaimmillaan. Voit katsoa videon alapuolelta.

Survive the Silence nähdään seuraavan kerran livenä kotikaupunkinsa paraatilauteilla Club Teatriassa 31. tammikuuta. Liput uusia yhtyeitä esittelevään iltaan ovat nyt myynnissä täällä.