Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.
“Olen matkalla kaatamaan patsaita”, lupaa parhaillaan debyyttialbumiaan valmisteleva Lyyti. Ennen musiikin teon aloittamista Lyyti-nimellä joensuulaislähtöisellä Lydia Lehtolalla ei ollut kokemusta bänditoiminnasta, vaan hänen taustansa on kirjoittajana ja klassisessa pianonsoitossa.
– Lukioaikana vahvistui tunne, että haluan tehdä omaa musiikkia, koska mikään kuulemani ei tuntunut puhuvan sellaisista kokemuksista, joiden kanssa olin kasvanut. Kirjoittaminen on aina ollut tapani pysytellä pinnalla kaikenlaisissa tilanteissa, ja minulla oli tunne, että sanottavaa olisi sitten, kun vain rupeaisin tekemään, Lyyti kertoo.
Hän kertoo lähteneensä lukion jälkeen opiskelemaan pop-jazz-muusikoksi Joensuun konservatoriolla sillä ajatuksella, että opettelisi opintojen aikana tekemään omia lauluja.
Musiikin tekoa aloittaessaan Lehtolaa inspiroi suomi-indie ja hän halusi löytää oman paikkansa tuolta kentältä. Tuohon aikaan kenttä tuntui hänestä kuitenkin varsin miesvaltaiselta.
– Kerrotut tarinat kiehtoivat, mutta samaistumisen kokemukset olivat harvassa. Muutamaa vuotta myöhemmin tuli esimerkiksi Litku, jonka ote inspiroi. Muutettuani Helsinkiin vuonna 2016 aloin löytää innostavia uusia tekijöitä. Tutustuin kirjoittajiin, joiden kanssa käydyt keskustelut kirkastivat visioitani, ja musantekijöihin, jotka tuntuivat tekevän taidetta samoista lähtökohdista, Lehtola kuvailee.
Biisinkirjoittajana Lehtola kertoo lähtevänsä aina liikkeelle teksteistä; yksittäisestä ajatuksesta, kuvasta tai säkeestä, joka tuntuu tärkeältä. Kun tekstiä on jonkin verran kasassa, hän hakee sille rytmin ja rytmin kautta kappale alkaa löytämään muotonsa.
”Kerrotut tarinat kiehtoivat, mutta samaistumisen kokemukset olivat harvassa. Muutamaa vuotta myöhemmin tuli esimerkiksi Litku, jonka ote inspiroi.”
– Olen kehittänyt termin runoelmapop kuvaamaan musiikkiani, jotta minulla olisi jokin itsemäärittelyn tapa sille, mitä teen. Etsin aika intuitiivisesti tiettyä kuulokuvaa, joka tukee biisin aiheita ja tunnelmia. Onnekseni olen vähitellen saanut mukaan sellaisia tekijöitä, jotka saavat kiinni ajatuksistani.
Lyyti valmistelee parhaillaan debyyttialbumiaan, jolta löytyy muun muassa Risto Ylihärsilän tuottama Olen matkalla kaatamaan patsaita. Lyytin ja Riston yhteistyö sai alkunsa noin vuosi sitten, kun Lehtola koki tuottajan kanssa työskentely voisi olla hänelle paras ratkaisu ja otti yhteyttä ihailemaansa Ylihärsilään, jonka tiesi tekevän tuottajan töitä muille artisteille. Se vaati kuitenkin rohkeuden keräämistä.
– Hän innostui lähettämistäni demoista, ja ruvettiin sitten tekemään. Ristolta olen oppinut luottamaan, että hyvä biisi kantaa. Hän on tosi kannustava tuottaja ja ensimmäinen nimekkäämpi musa-alan tekijä, joka uskoi lauluihini, Lehtola kiittelee.
Lyytin taustalta löytyy tätä nykyä jyväskyläläinen Luova Records. Näillä näkymin ensi vuonna julkaistavan albumin tuottajana toimii Pekka Tuomi ja co-producerina Lehtolaa inspiroinut Sanna “Litku” Klemetti. Levy-yhtiönsä väkeä Lehtola kiittelee raikkaasta ja maanläheisestä otteesta ja siitä, että hän kokee tulleensa kuunnelluksi. Mikä ei ole itsestäänselvyys tällä alalla, Lehtola lisää.
– Levylle on tulossa vanhaa ja uutta materiaalia, ja mukana on eri tuottajia. Prosessi on hidas, kun tekijät ovat kiireisiä, mutta hitaus tarjoaa myös hyvin kypsyttelyaikaa. Levy kertoo muun muassa juhlista, joihin ei ole kutsuttu, ja tulipaloista, joita olen sytyttänyt. Ja tietenkin patsaiden kaatamisesta.
Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.
Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa: