Ole soittavinasi ja näytä hyvältä – Mainettaan paremmat soittovideot

Soittovideot, nuo musiikkivideomaailman matalimmat aidat ja likaisimmat sylkykupit.

Yleisen käsityksen mukaan soittovideoita tehdään silloin, kun kellään ei ole muutakaan ideaa tai kun halutaan päästä halvalla. Totta on, että soittovideot ovat toki maineensa ansainneet, mutta ne ovat myös paljon muuta. Parhaimmillaan soittovideoista löytyy suurta kunnianhimoa ja hienoja oivalluksia.

Toisinaan niiden katsominen aiheuttaa tuskallista myötähäpeää, mutta usein ne kuvittavat kappaleen parhaalla mahdollisella tavalla.

Puhdasoppisimmat on sijoitettu alkuun ja loppuun

Kokosimme Oulun musiikkivideofestivaalille videonäytöksen, johon päätyi 14 tavalla tai toisella kiinnostavaa soittovideota. Ne voit katsoa koostamastamme YouTube-soittolistasta, joka löytyy alta.

Puhdasoppisimmat on sijoitettu alkuun ja loppuun. Hellacoptersin By The Grace Of Godin ja Samuli Putron Elämä on juhlan videoilla ei tehdä mitään muuta kuin soitetaan kappale läpi, yhdellä ainoalla otolla. Molemmissa on kuitenkin yksi pieni tekninen oivallus: Hellacoptersissa ”epäonnistunut” rajaus, Samuli Putrossa hitaasti lähenevä ja taas loittoneva kamera. Se riittää, molemmat toimivat täydellisesti.

Soittovideoita voi ajatella liikkuvina promokuvina. Videon on tarkoitus saada artisti näyttämään hyvältä. Liittää se kontekstiin ja myydä pontentiaaliselle yleisölle. Esimerkiksi David Lee Rothin Yankee Rose -videolla ei muuta tehdäkään kuin keimaillaan kameralle ja näytetään mahdollisimman hyvältä. Ja aivan samasta asiasta on kyse vaikkapa Hearthillin Graveyard Party Blues -videolla, joskin täysin eri estetiikalla toteutettuna. Erityisen kiinnostavaa tämä ”näytä hyvältä” -prinsiippi on rumpalien kohdalla, heille kun harvoin tulee yhtä hyviä paikkoja olla esillä kuin musiikkivideoilla.

Vaikka OutKastin Hey Ya -videon tai New Orderin Crystalin (tiesittehän muuten, että The Killers on nimetty tämän videon feikkibändin mukaan) videot ovatkin nokkelia, pätee soittovideoissakin vanha totuus: yksinkertainen on kaunista ja aitous koskettaa. Siksipä The Strokesin video nousee nipun parhaimmistoon. Bändi astelee omana itsenään lavalle ja esittää biisin läpi puolihuolimattomasti playbackina. Videon ”huipennus” on se, kun rumpalilta kaatuu mikkiständi.

Toki myös riittää komiikkaa, tahatonta ja tahallista. Ensin mainittua edustaa parhaiten Journeyn käsittämättömän koomiselta tänä päivänä näyttävä ilmasoittovideo, sekä metsässä maskit päällä seikkailevan Mayhemin video, jolle varmasti tirskahtelee paatuneimmatkin blackmetalistit. Tahallista komiikkaa löytyy puolestaan vaikkapa Nick Caven Bring It On -videolta. Tarinan mukaan Cave oli tiedustellut, että mitäs sitä nykyään musavideoilla on. Vastaus oli luonnollisesti, että naisia vähissä vaatteissa. Nick oli todennut tähän, että tehdään mekin siis sellainen.

Soittolista: Ole soittavinasi ja näytä hyvältä

14 videota, yhteispituus 58 minuuttia.

1. The Hellacopters: By the Grace of God (ohj. Amir Chamdin, 2002)
2. Journey: Separate Ways (Worlds Apart) (ohj. Tom Buckholtz, 1983)
3. David Lee Roth: Yankee Rose (ohj. Pete Angelus, 1986)
4. Hearthill: Graveyard Party Blues (ohj. Matti Lötjönen 1989)
5. Immortal: Blashyrkh (ohj. David Palser, 1995)
6. Von Hertzen Brothers: Let Thy Will Be Done (ohj. Kie von Hertzen, 2006)
7. The Strokes: Last Nite (ohj. Roman Coppola, 2002)
8. OutKast: Hey Ya! (ohj. Bryan Barber, 2003)
9. New Order: Crystal (ohj. Johan Renck, 2001)
10. Kraftwerk: The Robots (ohj. Bill Plympton 1978)
11. The Berzerker: No One Wins (2002)
12. Nick Cave & The Bad Seeds: Bring It On (ohj. John Hillcoat, 2003)
13. Beastie Boys: Three MC’s and One DJ (ohj. Nathanial Hörnblowér, 1998)
14. Samuli Putro: Elämä on juhla (ohj. Aleksi Salmenperä, 2009)