Soundi tutustui kahteen pieneen mutta ainutlaatuiseen kesätapahtumaan, joita leimaa ennakkoluuloton ja avoin ilmapiiri: Muuramessa maatilalla järjestettävään Naamat-festivaaliin ja Hailuodon kansallismaisemassa juhlittavaan Bättre Folk -festivaaliin. Tapahtumista kertovat Naamojen primus motor Jukka ”Foto” Järvinen ja Bättre Folkin isä Aki Roukala.
Teksti: Teppo Vapaus
Oulun lähistöllä sijaitseva Hailuoto on Suomen kolmanneksi suurin saari, ja eittämättä yksi kauneimmista. Ainutlaatuisen maisemansa ja luontonsa tähden se on luokiteltu suomalaiseksi kansallismaisemaksi. Hailuoto on itsenäinen kunta, jossa asuu vuoden ympäri noin tuhat ihmistä. Yksi heistä on kulttuurin moniottelija Aki Roukala, joka tunnetaan parhaiten valokuvaajana ja Mirel Wagnerin managerina. Työt Image-lehden kuvaajana toivat oululaislähtöisen Roukalan taannoin Helsinkiin, mutta viitisen vuotta sitten hän suuntasi takaisin lapsuutensa maisemiin – Akin isoäiti on kotoisin Hailuodosta.
– Maiseman vaihdos oli paikallaan. Helsingissä alkoi pyöriä hommat paikallaan. Katselin taloja ensin lähinnä Helsingin rannikkoseudulta, mutta Hailuodosta löytyi sitten hinta-laatusuhteeltaan sopiva mörskä, Roukala kertoo.
Bättre Folkin siemen oli tullut kylvetyksi jo taannoin Roukalan ja hänen ystävänsä Tero Rapon mökkeillessä.
”Hihiteltiin, että pitäisikö perustaa sellainen levymerkki kuin Bättre Folk. Se vitsi jäi päähän.”
– Huomattiin, että folkvaikutteet alkoivat näkyä päivän popmusiikissa vahvasti. Hihiteltiin, että pitäisikö perustaa sellainen levymerkki kuin Bättre Folk. Se vitsi jäi päähän. Siitä on nyt jotain seitsemän vuotta aikaa, Aki muistelee.
Itse festivaali syntyi pari vuotta myöhemmin valokuvanäyttelyn sivutuotteena. Roukalan muutettua Hailuotoon hän avasi siellä kovatasoisen valokuvataidegallerian.
– Meille tuli näyttelyt suurimmaksi osaksi suoraan Valokuvataiteen museosta eli tekijät oli todella kovia. Päätin, ettei markkinoida näyttelyitä ollenkaan. Pidettiin galleria sellaisena, että kun jengi tulee Hailuotoon, ne on yhtäkkiä, että oho, täällä on tällaista taidetta, Roukala taustoittaa.
Bättre Folk -festivaalin synnyn kannalta ratkaiseva tekijä oli valokuvataiteen valtionpalkinnonkin saanut Pekka Elomaan Hyvää päivää, herra Holbein -näyttely, joka oli tehty kehitysvammaisten työpajalla yhdessä kehitysvammaisten kanssa.
– Pertti Kurikan Nimipäivien jätkiä oli mukana siinä näyttelyssä, joten mietin, että pitäähän meidän saada Kurikat avajaisiin soittamaan. Kun järjestin sen, huomasin, että perkele, tässähän olisi mahdollisuus pistää pikku festarit pystyyn!
TUHAT EUROA TUKEA
Kesällä 2012 järjestettiin ensimmäinen Bättre Folk Hailuodon kylällä. Tapahtuma sujui ongelmitta ja paikallinen yhteisö toivotti rokkarit ja yleisön tervetulleiksi saarelle. Roukalan mukaan kaikki, joilla on jotain elinkeinotoimintaa, ovat olleet tapahtumasta innoissaan, sillä se tuo toimijoille tuloja ja Hailuodolle merkittävästi näkyvyyttä. Kunta on tukenut tapahtumaa vuosittain taloudellisesti, ainakin muodollisesti.
– Me on saatu kunnalta joka vuosi noin tuhat euroa. Kunnanjohtaja naureskeli, että jos tämä tapahtuma järjestettäisiin missä tahansa muualla, tukea saisi varmasti kymmeniä tuhansia. Täällä mennään vähän pienemmällä, Roukala kertoo ja hymyilee.
”Saarelle saavutaan lautalla, jolle saattaa festaritohinassa joutua jonottamaan jopa tunteja.”
Bättre Folk on kävijälle kokonaisvaltainen kokemus, ja vaatii hieman normaalia festivaalimatkaa enemmän suunnittelua. Saarelle saavutaan lautalla, jolle saattaa festaritohinassa joutua jonottamaan jopa tunteja. Puolen tunnin lauttamatkan jälkeen saavutaan Hailuodon toiseen päähän, josta on vielä lähes 30 kilometrin taival läpi saaren tapahtuma-alue Marjaniemeen, jossa sijaitsee majakka ja hotelli.
Festaribussi kuljettaa vieraita Oulun keskustasta asti, mutta saaren sisällä vieraita on pyritty kannustamaan myös pyöräilyyn. Saaren majoituskapasiteetti on varsin rajallinen: pelkästään artistien majoittaminen nielaisee noin puolet hotellipaikoista. Telttailijoille toki riittää lääniä loputtomasti, vaikka virallista leirintäaluetta ei ole.
Tulevana kesänä Bättre Folk juhlitaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Artistikattaus on komea: Asa & Band, Pyhimys, Elias Gould, Mirel Wagner, Circle, Ihana Leijona, Pariisin Kevät, Mira Luoti, Plutonium 74, Risto ja Ronya. Jälleen kerran Aki Roukala on täyttänyt line-upin suosikkiartisteillaan pitäen laadun takeena omaa valistunutta musiikkimakuaan. Pelkkä musiikki ei kuitenkaan riitä hänelle.
KIRJAILIJAT ROCKTÄHTINÄ
Se, mikä toden teolla erottaa Bättre Folkin muista festivaaleista on tapa, jolla Roukala tuo kotimaiset kirjailijat yleisön eteen. Festivaalin kotisivuilla kerrotaan kirjailijavieraista neutraalisti eikä Roukala ole konseptiaan muutenkaan mainostanut, ainakaan haastatteluhetkellä, mutta syytä olisi. Kun tietämättömyyttään kysyn, ovatko kirjailijat tapahtumassa ihan vain haastateltavina, Roukala repeää nauruun.
”Laura esittää itse kohtauksen laulajaa Pennyä, joka makaa maassa, mölisee ja huutelee jollain tuntemattomalla kielellä.”
– Ei! Ei, ei, ei. Ei ollenkaan!
– Esimerkiksi Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin Oneironissa on kohtaus, jossa kokeellinen punkbändi esiintyy New Yorkissa. Me siirretään se kohtaus lavalle. Laura esittää itse kohtauksen laulajaa Pennyä, joka makaa maassa, mölisee ja huutelee jollain tuntemattomalla kielellä. Risto-yhtye on tämä kokeellinen punkbändi, Roukala kertoo.
Myös muut kirjailijat laittavat itsensä likoon yhdessä muusikoiden kanssa.
– Antti Nylénin pahin toistuva painajainen on olla rockbändin solisti, joten me toteutetaan se. Antti alustaa The Smithsin Meat Is Murderin ja vetää sen livenä Elias Gouldin bändin kanssa. Riku Korhonen kirjoittaa omaelämäkerrallisen proosallisen tilityksen, johon Janne Westerlund säveltää musiikin, ja ne esittää sen kahdestaan. Katja Kettu laulaa tekstejään, joihin Timo Kämäräinen eli Ihana Leijona on säveltänyt musan. Ja sitten mun lemppari, eli Antti Tuomainen kirjoittaa lavalla kirjaansa. Siinä esityksessä toteutuu ehkä parhaiten näiden performanssien lähtöajatukseni eli se, että kirjailijat ovat festivaaleilla kuin rocktähtiä. Tästä esityksestä olen ylpeä, Roukala nauraa.
Hän kertoo kehittelevänsä esitykset yhdessä kirjailijoiden kanssa, mutta kannustavansa näitä myös oma-aloitteisuuteen.
”Konsepti on niin uusi, että kukaan ei tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua.”
– Konsepti on niin uusi, että kukaan ei tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Useimmiten asia etenee niin, että mä tutustun kirjailijoiden teoksiin ja mietin, kuka esiintyjistämme sopisi yhteen kirjailijan kanssa. Sitten kehitän idean ja heitän, että miten olisi, jos sinä ja sinä tekisitte jotain tämän tyyppistä? Tosin Laura Lindstedtiltä tuli itseltään idea tästä punkkeikasta.
Esityksistä voi seurata jotakin katastrofaalisen vaivaannuttavaa. Mutta sekin olisi onnistuminen.
– Nimenomaan. Sait todella hyvin idean haltuun. Olen yrittänyt selittää kirjailijoille, että on loppujen lopuksi ihan sama, miten esitys menee. Se on katsojille joka tapauksessa hillitön elämys.
Bättre Folk järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Roukala näkee, että tapahtuma ei kilpaile muiden festareiden kanssa vaan on kehittymässä kesän tapahtumakartalle ainutlaatuiseksi vaihtoehdoksi, jolla on aivan oma henkensä – niin kuin vaikkapa Sodankylän elokuvajuhlilla. Hän ei myöskään halua kasvattaa tapahtumaa ylettömän suureksi. Jo saavutettu noin tuhannen päivittäisen kävijän meininki on varsin sopiva. 1 500 per päivä nyt vielä menisi.
– Olen aika pitkälti diy-mies. En välttämättä halua lisätä henkilökuntaa, kasvattaa organisaatiota ja palkata ihmisiä. Lähtökohtaisesti en halua olla kenenkään työnantaja, Roukala toteaa.
Naamojen maatilaidylliä. Kuva: Jere Anttila
AVOIMESTI IHMISIÄ KOHTAAMASSA
Siinä missä Bättre Folkin brändi on yhä synnytysvaiheessa ja hiljalleen piirtymässä kulttuuriyleisön kollektiiviseen tajuntaan, on jo 17. kertaa Muuramessa järjestettävä Naamat vakiinnuttanut asemansa uskollisen yleisönsä sydämessä. Idyllisellä Tuomiston tilalla juhlittavan, kotibilehenkisen festivaalin ei tarvitse markkinoida esiintyjiään etukäteen. Tuhat lippua menevät aina minuuteissa kaupaksi tapahtuman itsensä vuoksi.
Festivaalin primus motor on Jukka ”Foto” Järvinen, joka järjestää myös ”seuramatkoja helvetistä” Wannabe tours -matkatoimistonsa kautta. Wannabe tours vie bändejä soittamaan Baltian kuppiloihin ja klubeille ja järjestää jengille kyytejä ulkomaisille festareille. Foton oma lapsi eli Naamat-festivaali sai alkunsa 2000-luvun alussa Foton ja hänen ystävänsä Antti Kaupin keskusteluista kesken käsistä lähteneiden mökkibileiden.
”Ensimmäiset kaksi vuotta Naamat oli laajan kaveriporukan yksityistilaisuus.”
– Antti kertoi, että hänen vanhempansa kunnostavat kotitilaansa juhla- ja maaseutumatkailukäyttöön. Antti tuumasi, että pitäisikö siellä järjestää bileet? Oltiin silloin mökillä juhlimassa, ja siinä oli viritelty jotain akustista duovetoa mökin katolla. Niinpä mietimme, että joo, siellähän voisi järjestää festivaalit, Foto taustoittaa.
Nykyään Tuomiston tilalla järjestetään kesäisin lähes joka viikonloppu hääjuhlia. Ja sitten on Naamat. Ensimmäiset kaksi vuotta Naamat oli laajan kaveriporukan yksityistilaisuus. Festareille tehtiin nettisivut, joilla kerrottiin, että lipun saa vain kaverilta. Ja jos ei ole kavereita, lähde menemään! Vuonna 2002 järjestettiin ensimmäinen julkinen Naamat.
Foto kertoo, että sisäpiirin juhlien maine rasitti jonkin aikaa tapahtumaa ja sen viestintää.
– Jengi kuvitteli Naamojen olevan inside-kemut. Että jos et tunne oikeita tyyppejä, ei sinne uskalla lippua ostaakaan. Meillä oli aluksi aika anarkistinen, tietynlainen punkhenki, että eipä paljon kiinnosta. Sitten sitä vähän rauhoitettiin. Ruvettiin miettimään, että miten tämä tehdään oikeasti hyvin. Sisäpiirin juhlien maine harmitti, koska me havaittiin, että kyse on oikeastaan ihan päinvastaisesta. Festarimme tunnelma on avoin. On ihan sama, mitä aatetta, poliittista suuntausta tai tyyliä edustat. Meillä ihmiset kohdataan avoimesti, samoin artistit.
– Pidimme hiljattain kehityspalaverin Tallinn Music Weekillä ja pohdimme, että mikäs tämä meidän kävijäprofiili onkaan? Minkälaisille ihmisille haluamme tehdä tätä? Tärkein pointti oli se, että yleisömme on kohteliasta, sivistynyttä, toisia ihmisiä, tapahtumaamme ja elämää itseään kunnioittavaa. Kyllä sellainen henki meillä näkyy, Foto analysoi.
– Kun illan ensimmäinen, aivan tuntematon bändi alkaa soittaa, meillä on vitusti jengiä katsomassa, että hei, mikä tämä bändi on? Ja samoin avoimesti kohtaamassa kaikki ihmiset, että hei, keitä te olette? Foto kiteyttää.
Naamojen leirintäalue. Kuva: Anssi Toivakka.
UNHAPPY HOUR JA EPÄREILUA KAHVIA
Tuomiston tila on ainutlaatuinen tapahtumapaikka, joka mahdollistaa intiimit keikat ja monenlaisia aktiviteetteja musiikkielämysten lomassa. Esiintymislava on lautalattiainen ja hirsiseinäinen syvennys riihen seinässä, joten jo stage itsessään luo erikoislaatuisen atmosfäärin keikoille. Sopivan pieneen maatilamiljööseen on luotu myös mahdollisuuksia niin pingiksen pelailuun, tankotanssiin, saunomiseen ja uimiseen kuin traditioksi muodostuneeseen peltojalkapalloonkin. Virikkeitä kehitellään aina vain lisää.
– Me ollaan pelattu alusta asti peltofutista, ja se on pidetty mukana, Foto kertoo.
– Se on ihan selkeästi parille sadalle ihmiselle iso juttu, että lauantaina on futisturnaus. Sitten meillä on sellainen metsälampi ja sauna käytössä. Voi käydä virkistäytymässä ja pelailla rantalentistä. Dj:t soittelee päivällä ennen kuin illan keikat alkavat. Naamat on kokonaiselämys.
Naamojen järjestäjien, etupäässä Foton jatkuva into ja luovuus tapahtuman kehittämistyössä ovat avaintekijöitä festarin kestävään suosioon ja ovat luoneet sille vankan kulttimaineen. Tapahtumaa on mahdoton verrata muihin vastaaviin kesäfestareihin, sillä aivan vastaavia ei ole. Naamoja leimaava rento ja estoton kikkailu ja hauskanpito eivät rajoitu mukavien aktiviteettien tarjoamiseen. Yleisön huumorintajua koetellaan välillä pirullinenkin pilke silmäkulmassa.
”Tehtiin myös polkupyöräsuihku. Saat suihkun, kun kaveri polkee.”
– Meillä saattaa olla happy hour, jonka jälkeen tulee unhappy hour, jonka aikana saa pelkkää Gambinaa. Ihan vain kostoksi asiakkaille. Tai kun meillä oli reilun kaupan kahvia tarjolla, niin löydettyämme sellaisia desing-kuppeja päätimmekin välillä tarjoilla epäreilua kahvia. Se oli tuplahintaista, liian pieni, ilman maitoa ja sokeria ja kaupan päälle tuli vittuilua. Jengi osti ihan hulluna! Tehtiin myös polkupyöräsuihku. Siinä meni pari vuotta, että saatiin osat kasaan ja ehdittiin toteuttaa se. Saat suihkun, kun kaveri polkee. Me voidaan tehdä mitä vain. Meillä on edelleen sellainen kotibilehenki, Foto hymyilee.
Rennosta asenteesta huolimatta festivaalin tekeminen on myös kovaa työtä. Palveluiden on pelattava, jotta ihmisillä voi olla hauskaa. Duunia piisaa.
– Tavallaan ei ole temppu eikä mikään nousta siihen asemaan, mikä me on omaleimaisena festarina saavutettu, Foto miettii.
– Haaste on se, että miten pidät tapahtuman siellä vuodesta toiseen? Me ollaan onnistuttu siinä. Me ei olla jääty tuleen makaamaan.
Foto toteaa tapahtumien tason nousseen Suomessa ”älyttömästi” viimeisen kymmenen vuoden aikana. On sitten puhe isoista tai pienistä festivaaleista, ne ovat kautta linjan laadukkaasti toteutettuja.
– Joitan vuosia sitten riitti, että oli perusjutut kunnossa. Jos oli siistit bajamajat, joissa oli paperia ja yöllä valo, sillä pääsi jo tosi pitkälle, Foto nauraa.
– Se on muuttunut. Se ei ole enää erottautumisen keino.
”On ihan sama, mitä aatetta, poliittista suuntausta tai tyyliä edustat. Meillä ihmiset kohdataan avoimesti, samoin artistit.”
Foto kertoo, että Naamojen tiimi on yrittänyt udella asiakkailtaan, miksi Naamat on heistä niin ihana tapahtuma. Edes yleisö ei ole osannut nimetä syitä.
– Se on hankalaa, kun ei ole mitään suoria vertailukohtia. Asiakkaat on sanoneet, että ei sitä voi selittää, se on pakko kokea.
Lippuja kesän 2016 Naamoille on turha enää yrittää ostaa, mutta kerrottakoon nyt kuitenkin, että esiintyjälistalta löytyvät muun muassa Jätkäjätkät, Dalindèo, Talmud Beach, Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?, The Hearing, Laura Moisio, Circle ja Tähtiportti. Sekä burleski-show!
Teksti: Teppo Vapaus
Julkaistu alun perin Soundissa 5/2016