Krapin pajan puistokonserttisarja on jo pienimuotoinen käsite. Ja miksei olisi, sillä kulttuuriperinnöstään rikkaan Tuusulanjärven laitamilla sijaitsevasta idyllisestä tapahtumapaikasta ei löydy pahaa sanaa kivien alta kaivamallakaan. Kivistä puheen ollen: muutaman kivenheiton päässä Krapin pajalta sijaitsee Aleksis Kiven kuolinmökki. Ja kun lisätään muutama kivenheitto, päästäänkin jo Keravalle ja Stonen legendaarisille syntymämaille. Siinäpä kiviä kerrakseen.
Mutta laitetaanpa sitten kivenmurikat syrjään. Tai ainakin kaikki muut paitsi se teroituskivi, jolla Viikate oli tänäänkin kiillotettu iskukuntoon. Tosiaan, Kouvolan synkeimmillä autiokujilla kolmekymmentä vuotta sitten perustettu ”pitkävartinen maataloustyökalu” saapui Krapin pajan vehreälle pihamaalle heti heinäkuun alkajaisiksi. Ja mitähän tulee mieleen päivämäärästä toinen heinäkuuta? Kenties helottava aurinko, kesäinen puheensorina ja ihan hyvä meininki noin muutenkin?
Mielikuvat ja totuus ovat toki eri asioita. Kun keikan aloitushetkeen oli vartin verran, taivas oli vielä kauttaaltaan ankean harmaa ja yläilmojen padot olivat unohtuneet aivan liian auki. Ja mikäpä siinä: Viikate ja syksyinen meininki kuuluvat yhteen… Mutta täytyy silti sanoa, että onneksi laulajakitaristi Kalle Virtasen (myös artistinimeä Kaarle Viikate on kuultu käytettävän) tuntema vanha totuus ”kesäinen puistokonsertti ja sade loppuvat samaan aikaan” ei pitänyt tällä kerralla kutiaan.
Nimittäin niinhän siinä kävi, että kun estradin PA-laitteisto alkoi vihjailla Viikatteen esilletulosta, pohjoisen Uudenmaan taivas alkoi kuin alkoikin sinertää. Ja seuraavaksi ”V30V Kesä” -kiertueen Tuusulan-etappi olikin jo omassa verkkaisessa vauhdissaan.
Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi lavan visuaalisuuteen. Absinttinen myrkynvihreys tai ihan vaan kouvolalainen harmaus ei nyt ollut hallitseva väri vaan siellä täällä vilahteli pastellia vaaleanpunaista – aina tyylikkään Virtasen kaulahuivia myöten. Tietenkin myös juhlavaa kesää varten tilatut ilmapallot olivat samansävyisiä. ”Ilmapallot vastaavat kaiken muun ohella V-show’n räjähtävyydestä”, kuului eräs välispiikki.
Otetaan siitä pieni aasinsilta: Viikate-tapahtumiin jo aikapäiviä sitten ujuttautunut standup-komiikka ja vuosi vuodelta tiukentunut soitto paiskasivat Tuusulassa kättä hyvinkin tutulla, mutta aina niin viihdyttävällä tavalla. Ja mikäpä siinä on ”tarinoidessa mukavia”, kun pelikentälle voidaan heittää kuulaan rockin vedenpitäviä klassikoita. Kaunis kotkan käsi, Ei enkeleitä, Pohjoista viljaa, Hiljainen, Mantelinmakuinen ja mitä näitä nyt on.
Entä sitten kesäillan lempeydessä kuultu ”biisipari” Koiran tuokio ja Killingintie? Ei-niin-yllättäen Lyijykomppanian tuotannosta väkevästi innoitttunut Koiran tuokio kirjoitettiin orkesterin alkuhämärissä vuonna 1996, kun taas Killingintie saapui halukkaiden keskuuteen toukokuussa 2026. Missä ja miten kolmenkymmenen vuoden matka sitten kuuluu? No, timantti on toki hioutunut mantelinmakuisen matkan aikana, mutta kurkkua kuristavista melodioista ja järkähtämättömästä kaihosta rakentuva rautalankametalli© ei silti ole menettänyt piiruakaan tehostaan. Kuten lavalta käsin mainittiin: ”A-molli kestää aikaa!”
Palataan vielä välispiikkeihin, sillä jutustelut eivät suinkaan olleet pelkkää humoristista hassuttelua tai kekseliästä sana-akrobatiaa. Kun nimittäin aikajanalla palattiin toukokuun lopulle, ketään ei enää naurattanut. Tuolloinhan kävi niin mahdottoman ikävästi, että Viikatettakin kautta uran valtavasti innoittanut ja inspiroinut Esa Pulliainen lähti tapaamaan Topia ja kumppaneita toiseen ulottuvuuteen – luonnollisesti aivan liian aikaisin. Kun Kalle ja toinen kitaristi Ari ”Arvo” Taiminen sitten tarinoivat Pulliaisesta, muusikoiden äänensävyistä pystyi aistimaan loputtoman kunnioituksen ja ”diggailun” sinivalkoisella kitaralla taikoja tehnyttä maestroa kohtaan.
Puolentoista tunnin mittaan lopulta venynyt konsertti päättyi tietenkin kaakon ylle, jossa loistaa ikuinen kuu. Viimeistään tässä vaiheessa kävi selväksi, että vaikka vuosikymmenet jo painavatkin, Viikate (myös basisti Erkka Koskinen, kosketinsoittaja Päivi Federley ja rumpali Ohto Pallas) on erittäin, erittäin pätevässä tikissä. Toisin sanoen: älkää missatko kuluvan kesän kuumia juhlakeikkoja. Ja jos silti missaatte niin onneksi V-universumin kiireistä syksyä viilentävät uudet kaakkoistuulet!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
