Melodisen suomipunkin ja powerpopin osastolla operoiva Aino & Hajonneet julkaisi juuri uuden Pääkallokiitäjä-albumin. Kuuden biisin mini-lp:lle haluttiin tuoda yhtyeen keikkojen fiilistä ja energiaa.
– Peräänkuulutimme aitoutta ja tekemisen meininkiä. Tämäkin albumi on soitettu pääosin livenä juuri siksi, että siihen saa vangittua sen tunteen. Joitakin kitaroita on lisätty jälkikäteen, mutta homman ei tarvitse olla liian tarkkaa. Itse ajattelen, ettei pidä miettiä liikaa miten laulaa, vaan keskittyä siihen, miten saa tuotua fiilistä lauluunsa, Aino Laakso kertoo.
– Levyllä on tuttu Aino & Hajonneet -pohjavire ja tunnistettavat soundit, mutta jotain uusiakin elementtejä on lisätty ja tehty sävellyksissä erilaisia juttuja. Sellainen on meille tosi ominaista, koska tykkäämme kehittyä ja kokeilla. Tuntuu virkistävältä tehdä jotain erilaista ihanalla uudella buustilla.
– Vilkas julkaisutahti ja tuotteliaisuus kumpuaa meidän kitaristista ja primus motorista Petri Sinkkosesta. Hän on kova tekemään, kuten toki me kaikki. Se on meille tosi luontaista ja ehkä jonkinlainen elämäntapa. Ajattelen, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii ja voi kokeilla asioita. Homman ei tarvitse olla niin vakavaa, eikä yhtä levyä tarvitse välttämättä hinkata kymmentä vuotta.
– Bändille kuuluu tällä hetkellä hirveän hyvää! Meillä on ollut pieni keikkatauko, mikä on tehnyt tosi hyvää. Olemme keikkailleet ahkerasti, joten välillä on kiva pysähtyä ja hengähtää. Nyt olemme aloittaneet hurjan treenaamisen ja olemme innokkaita ja valmiita uuteen kevätkiertueeseen.
– Keikkamme ovat hirvittävän energisiä ja meillä on todella hauskaa yhdessä lavalla. Se on se syy, miksi teemme tätä ja haluamme keikkailla niin paljon. Se on rehellisen aitoa olemista, enkä usko, että kellään voi tulla mitenkään vaikea olo meidän keikoilla. Siellä on kollektiivisen hyvä fiilis, jonka voi aistia.
***
Don Huonot
Hyvää yötä ja huomenta (1997)
– Olin kymmenen, kun löysin tämän isosiskoni hyllystä. Albumi teki muhun äärimmäisen suuren vaikutuksen, ja luukutin jatkuvasti etenkin Vedä käteen -kappaletta. Levyllä on hieno kombinaatio tosi puhuttelevia tekstejä ja herkkiä biisejä.
***
Queens of the Stone Age
…Like Clockwork (2013)
– Tämä levy tuntuu aina turvalliselta ja on kestänyt hyvin aikaa. Siinä on äärettömän nokkelaa lyriikkaa ja mielenkiintoisia sävellyksiä. Yhtye on mulle äärimmäisen rakas ja kulkenut mukanani pitkään.
***
Fleetwood Mac
Rumours (1977)
– Rakastan Fleetwood Maciä! Mitä harmonioita ja orgaanista ja rehellistä musiikkia. Stevie Nicks on niin tunteikas tulkitsija, että ihan nousee karvat pystyyn. The Chain on niin voimakas sävellys, että se vangitsee joka kerta ekasta sekunnista lähtien.
***
Norah Jones
Little Broken Hearts (2012)
– Uskomaton tulkitsija. Biisit puhuttelevat mua kerta toisensa jälkeen, ne saavat pysähtymään ja pohtimaan. Mieletön kokonaisuus, jonka jokaisessa kappaleessa on tarkoin määritelty, jopa täydellisyyteen asti hiottu äänimaailma.
***
Jukka Nousiainen
Jukka Nousiainen (2016)
– Rohkea oman tien kulkija ja kaunis luomusoundi. Olen heikkona tietynlaisiin heliseviin kitaroihin, joita tässä tarjoillaan. Sun kanssas mä lähden minne vaan on kauneimpia rakkauslauluja. Tosi puhuttelevaa ja rehellistä tekstiä.
***
The Ironsides
Changing Light (2023)
– Kun kuuntelen tätä, levy tuntuu miltei fyysisesti hyvältä. Totaalisen kaunista elokuvamaista instrumentaalimusiikkia. Soljuvaa ja tosi taidokkaasti tehtyä, ihanat instrumentit soi kauniisti keskenään. Hyvin kokonaisvaltainen kokemus.
***
Desert Sessions
Volumes 9 & 10 (2003)
– Hienoja artisteja sekä rohkeita, kokeellisia ja aitoja sovituksia. Jokaisen kuuntelukerran jälkeen avautuu jotain uutta. Inspiroidun rohkeudesta, ja tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei musiikissa ole sääntöjä eikä rajoja.
***
Frank Carter & the Rattlesnakes
Blossom (2015)
– Jos kuuntelen tätä juostessani, jaksan juosta. Levyllä on vahvaa tunnetta, energiaa ja aggressiivisuutta. Frank Carterin tapa tuoda paatokselliset tunteet esiin viehätti aikoinaan.