Jo vuosikausia, ellei peräti vuosikymmeniä, uuden Deep Purple -albumin ilmestyessä on ollut pakko todeta, että ovatpa sedät yhä virkeitä. Tällä kertaa otteet ovat jopa ronskit ja jyrinä totuttua jämerämpää. Luomuote on irtonaisesti rullaavaa ja ilmavasti svengaavaa. Mailaa ei liiemmin puristella.
Soitto soi vapautuneesti, ja biiseissä on kivasti itua. Kappaleiden ytimessä on kitarariffi tai kiipparimelodia, ja useampikin biisi nautiskelee maukkaista soolo-osioista pitkään ja hartaasti. Ian Gillanin laulu pysyttelee turinoivana, eikä puristamisen tunteelta voi täysin välttyä. Kahdeksankymppinen laulaa edelleen tyylilleen ominaisen lujaa, mutta vähän höllätessä sävykkyyttäkin löytyy. Myös koukuttavia melodioita irtoaa.
Biisimateriaali on heikoimmillaankin mainiota. Monesta kappaleesta jää positiivinen muistijälki: Arrogant Boy keulii komeasti, nimikappale groovaa jylhästi ja Sacred Land liitelee voimallisen psykedeelisin sävyin. Splat! on aivan kelpo tuotos!
