Juliet Jonesin Sydämen Eero Hyypän ja ystävänsä Seppo Kansanojan perustama Inkvisitio on herännyt henkiin lähes 20 vuotta kestäneen julkaisutauon jälkeen. Kotoiseen rockhistoriaan Inkvisitio on jäänyt niukan mutta sitäkin laadukkaamman tuotannon lisäksi ensialbuminsa Paratiisin (1989) Jehovan todistajien pää-äänenkannattajaa mukailleen kansikuvan aiheuttamalla myrskyllä vartiotornissa.
Eero Hyyppä on joutunut sairauden vuoksi jättäytymään sivuun, mutta muutoin Inkvisitio palaa Toivolla lähes debyyttinsä kokoonpanossa. Seppo Kansanojan tuskasta ja ahdistuneisuudesta lähes Lyijykomppanian lohduttomuudella ammentavat mutta haluttaessa kieron humoristisiksikin koettavat laulut ovat yhä Inkvisition ydin. Toivo elää Kansanojan karuun tyyliin tulkitsemista teksteistä, mutta Pirkko Kontkasen viulu ja Pertti Honkelan tuuba ovat jälleen bändin persoonallisen popsoinnin kivijalat.
Ensilevynsä sloganilla Inkvisitio vakuutti tuskan olevan suloista. Toivolla Seppo Kansanoja pesee kätensä laulujen hillittömästä tummuudesta toteamalla taiteen olevan syyntakeeton. Levyn päättävä Marttojen matka kiteyttää yhtyeen kuolemantäyteisen elämänfilosofian. Mutta kun paratiisista, helvetistä ja kiirastulesta on selviydytty, niin aivan kokonaan toivo ei ole voinut mennä.