Se, josta ei puhuta ei kapsahtanut tällä kertaa kymmenen vuoden levytystaukoon. Gehenna-albumista on vain nelisen vuotta, ja on jälleen aika rytyyttää black thrashin voimin.
Bändin kivijalka ei ole murentunut ja sen suurimmat voimavarat ovat yhä samat kuin aiemminkin. Samoin ne suurimmat puuduttavuudet.
Yhtye kykenee murjomaan sekä melodisia että raskaammin äärimetallisia riffejä, eikä tällaista metallia tee Suomessa nykyään liian moni.
Syvyyden portit on saatava auki -albumin kohdalla korostuvatkin makuasiat. Monelle bändin raskain ja repivin anti on sitä antoisinta, kun taas itse nautin Se, josta ei puhuta -metallista eniten silloin, kun bändi malttaa laskea tempojaan, korostaa viheläisiä melodioitaan ja antaa sijaa tunnelmien rakentelulle.
Kolmen vartin aikana rujompi kohkaaminen on hieman suuremmassa roolissa, varsinkin lyhyemmissä kappaleissa. Itselleni levyn kohokohdat ovat pidemmät Pimeys ja ikuinen yö ja Muinaiset jumalat kuuntelevat, joilla harmaan eri sävyjen sekaan pääsee livahtamaan enemmän värejä.