Arvio: Lovebitesin hyperenerginen power metal kaatuu yhteen katastrofaaliseen ongelmaan

Laulajan kireä vibra tärvelee koko paketin.
Arvio julkaistu Soundissa 5/2026.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Lovebites
Outstanding Power
Napalm

Lovebites on todella taitava kvintetti, joka on kiivennyt power metal -taivaalle osittain vääristä syistä. Erityisesti koko kirotun female fronted metal -termin keksineessä Keski-Euroopassa kiinnitetään yhä liikaa huomiota musikanttien sukupuoleen, ikään kuin se vaikuttaisi jotenkin soittotaitoon. Eikä bändikään ole asiaan ihan syytön, tokihan japanilaiset idolikult­tuureineen ja kawaii-metalleineen osaavat tähdätä promonsa niille, joille se kelpaa.

Vuosikymmen sitten kasatun bändin viidennellä pitkäsoitolla kajahtaa hyperenerginen, vuosi­en omistautumisella tehty power metal. Tempo on niin hektinen, että piiskaus käy toisinaan thrashin ra­joilla. Framilla vierailee synapaisut­teluja, mutta pääasiassa kaahataan kitaroiden määräämään suuntaan ja tahtiin. Levyn parhaat riffit ovat Acceptilta ja melodiat sovitelmia Maidenin tekosista.

Kaikki olisi muuten oikeinkin kunnossa, mutta Lovebitesissa on se katastrofaalinen ongelma, että laulaja Asami tärvelee koko paketin. En saa hänen laulunsa kireän vibran vuoksi selkoa sen enempää vireistä kuin laulukielestäkään.