Slovenialainen Laibach on rakentanut totalitaarista pop-estetiikkaansa jo 45 vuoden ajan. Musick on yhtyeen ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä studioalbumi sitten vuoden 2014 Spectren.
Levy käynnistyy nimikappaleella, joka iskee kuin leka. Kesken biisin todetaan lakonisesti: ”I’m sick of music.” Kun eurodance-biitti pumppaa, mieleen hiipii ajatus, että tämähän voisi menestyä Euroviisuissa. Ghanalaisen afropoplaulajan Wiyaalan kirkas ääni muodostaa mainion kontrastin Milan Frasin teatraaliselle baritonille. Muitakin vierailijoita kuullaan.
Musick on viihteellinen ja tanssittava kokonaisuus, vaikka rauhallisempiakin hetkiä löytyy. Elokuvallinen Luigi Mangione kantaa synkkää pohjavirettä, jossa voi aistia jotakin Einstürzende Neubautenin kaltaista.
Laibach survoo yhteen eri musiikkityylejä, lelumaisia soundeja ja nykyajan kliseitä. Lopputuloksen voi nähdä kommenttina kulttuurin infantilisoitumiselle. Kappaleet kuulostavat siltä kuin ne palvelisivat järjestelmää ivallisesti hymyillen.
Kun näin yhtyeen viimeksi, myös lavavisuaalit tekivät vaikutuksen. Tämän levyn myötä sopii odottaa jälleen jotain suurta, outoa ja näyttävää.
