Laulaja-lauluntekijä Kevin Morbyn kahdeksannella albumilla on kaikki kohdallaan ja oikein. Mikä tarkoittaa sitä, että kaikki on kuten tämäntyylisillä levyillä on tapana olla.
Tyylitajuinen bändi soittaa juurevan rennosti. Morby laulaa fiiliksellä jossakin Dylanin, Youngin ja vastaavien suurten känisijöiden ja Jeff Tweedyn tapaisten myöhempien aikojen nuhanenien linjoilla. Tarinoissa liikutaan laulurunoilijan ikiomissa sielunmaisemissa eli Amerikan avaran taivaan alla. Kiertävä muusikko mittailee katkoviivaa auton ikkunassa ikuisesti vilisevällä tiellä.
Ilmassa on myyttistä muhevuutta. Vai onko?
Mieleen hiipii epäilys. Miksi Morbyn laulujen maisema on täsmälleen sama kuin tuhannella muulla saman koulukunnan levyllä? Miksi sydänmailla liikkuva levy alkaa kappaleella, jonka nimi on Badlands? Miksi raamattuvyöhyke tuntuu laulun aiheena pakolliselta kuviolta eikä syvältä laulajan omasta kokemuspiiristä tai itse tehdyistä havainnoista esiin uineelta teemalta?
The National -yhtyeestä tuttu nimituottaja Aaron Dessner ja huippusoittajat eivät muuta asiaa miksikään. Kevin Morbyn muototietoinen luomus on americanaa americanasta, itseään ruokkivan loputtoman tyylilainailukehän tuotos.
