Tarkkailuluokalla Nefer Nefer – Neljä kundia ja Waltari

28.12.2015 13:59

Alkujaan 75-prosenttisesti keravalaisen Nefer Neferin Vappu 2015– ja Jasmiina-singlet ovat suhteellisen lyhyessä ajassa hurmanneet niin keikoilla kuin netissäkin. Sittemmin helsinkiläistynyt yhtye vannoo live-antaumuksen nimeen.

– Perustettiin tämä bändi kesällä 2013. Olin tehnyt ekat suomenkieliset biisini keväällä ja päätin pyytää alakoulukaverini Aleksin ja Elielin mukaan, laulaja-kosketinsoittaja Julius Sihvonen kertoo.

– Oikeastaanhan tämä tavallaan vaan alkoi olla. Oltiin soitettu junnuina aika paljon kimpassa, joten tuntui luonnolliselta alkaa taas tehdä yhdessä juttuja, basisti Eliel Kilkki miettii.

– Kuulin, että nämä kaverit oli pistäneet bändin pystyyn ja olin alkuun vähän loukkaantunut, kun hyvä kaverini Julius ei ollut pyytänyt mua messiin. Onneksi syksyllä kävi lopulta kutsu treeneihin tsekkailemaan meininkiä. Parin kuukauden soittelujen jälkeen tuli varma fiilis tästä jengistä, toteaa syntyjään stadilainen kitaristi Axel Virkkunen.

– Juotiin Juliuksen kanssa kaljaa monena iltana ja mietittiin, pitäisikö perustaa bändi. Taisi tulla puheeksi ekan kerran jo 2011, rumpali Aleksi Ripatti muistelee.

Vaan mistä nimi Nefer Nefer? Ollaankos sitä luettu kirjoja?

– Waltarin Sinuhe Egyptiläisen mystiseen hopeiseen diskonaiseen (Nefernefernefer) kiteytyy aika paljon, myöntää Sihvonen.

– Antamisesta ja ottamisesta,Virkkunen nakkaa.

Julius Sihvonen selventää, että kahteen Neferiin bändin nimi typistyi iskevyyden takia. Sihvonenko tässä bändissä määrää?

– Olemme demokratia.

– Jep… Olet sä lempeä johtaja, Isä Aurinkoinen etten sanoisi, Ripatti naljailee Sihvosen suuntaan.

– Julius on sanoitusten ja sävellysten takana, mutta kyllä meidän biisit treenikämpällä sorvataan, Virkkunen summaa.

Kaikki neljä Nefer Neferin Soundcloud-sivulta löytyvää kappaletta ovat Pimeys-yhtyeen laulavana kitaristina ja toisena lauluntekijänä tutun Pekka Nisun tuottamia.

– Me ollaan kovia Pimeys-diggareita. Oli kunnia saada Pekka tuottamaan ekaa demoa. Pekka jeesasi sovituksissa ja piti meidän härskeimmät ja innokkaimmat jutut aisoissa, kertoo Sihvonen.

– Pekasta on tullut meille vähän sellainen henkinen faija, soittelee perään, Virkkunen jatkaa.

– Pekka kasvattaa Juliusta, kun sillä keulii, tähdentää Kilkki.

Muista musiikillisista vaikuttajista kysyttäessä esiin nousevat nimet Queen, Katy Perry, John Bonham sekä Eput ja ”Zeput”. Missä kunnianhimoisen vaikutelman itsestään antava Nefer Nefer -ryhmä näkee itsensä viiden vuoden kuluttua?

– Meillä on vahva usko tähän, porukka on ollut keikoilla hyvin messissä alusta asti. Musta olisi siisteintä, että ei tarvis tehdä mitään muuta kuin tätä hommaa. Eli Suomen-kiertueella ja hyvässä soitossa radioaalloilla, Sihvonen lataa.

Ja kokopitkän levyn aika on…?

– Eri tahojen kanssa on käyty neuvotteluita. Mitään sen tarkempaa ei ole vielä kuitenkaan lyöty lukkoon.

– Kenties ollaan viisaampia Helsinki Music Marathon -esiintymisen (Bar Base 23.10.) jälkeen. Tuolle keikalle on tulossa edustava kattaus Suomen eturivin a&r-hahmoja, muistaakseni, kitaramies Virkkunen jää myhäilemään.

Teksti: Eero Tarmo
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 10/2015

Lisää luettavaa