Liekö Lenny Kravitz ihminen vaiko sittenkin vampyyri? Funkahtavan rockin veteraani on jo 62-vuotias, mutta ajan hammas ei tunnu pystyvän häneen lainkaan. Helsinkiin saapunut Kravitz esiintyi Veikkaus-areenalla samalla vetreydellä kuin 1990-luvulla.
Konsertin alku venyi hivenen suunnitellusta. Soiton oli määrä alkaa puoli yhdeksältä, mutta avauskappale Bring It On alkoi soida lopulta hieman ennen yhdeksää. Sen verran tehokkaasti biisi soikin, että alusta asti kävi selväksi Lennyn olevan yhtyeineen kovassa iskussa.
Konsertin draamankaari oli rakennettu melko tavalliseen tapaan. Alkuvaiheessa Kravitz viljeli tunnetumpia biisejään säästeliäästi: keikan alkupuolella kuultiin isoista hiteistä lähinnä Always on the Run. Tämän vuoden 1991 ikivihreän jälkeen alkoi seesteisempi vaihe, jonka aikana yleisölle esitettiin Liven, I Belong to Youn ja Believen kaltaisia hempeämpiä ohjelmanumeroita. Viimeisellä kolmanneksella sitten käynnistyi hittiputki ja katsojat saivat kuulla It Ain’t Over ’Til It’s Overin, American Womanin, Fly Awayn sekä tietysti Are You Gonna Go My Wayn, joka odotetusti kirvoitti yleisöstä illan vahvimman reaktion.
Kaikki edellä mainitut suosikkibiisit on julkaistu kolmisenkymmentä vuotta sitten. Lenny Kravitz ei olekaan tehnyt pitkiin aikoihin uusia hittejä, mutta tämä ei tarkoita, etteikö artisti olisi yhä luomisvoimainen. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten julkaistulla Blue Electric Light -levyllä ilmestynyt, huomattavan seksikkäällä musiikkivideolla koristeltu TK421-biisi oli erittäin toimiva lisä keikkasettiin.
Lenny Kravitzin laulu ja kitaransoittotaidot ovat siis edelleen vahvassa kunnossa, mutta yhtä paljon kiitosta ansaitsee hänen bändinsä. Vahvalla groovella esitetyt kappaleet menivät järjestään jalan alle ja pitivät katsojan mielenkiinnon yllä. Erityisesti suuren vaikutuksen teki rumpali Jas Kayser, joka luotsasi biisejä eteenpäin rivakoin ottein. Kravitzin pitkäaikainen luottokitaristi Craig Ross nostatti Believen kitarasoololla kylmiä väreitä selkäpiihin aivan kuten vuonna 1993.
Kravitz on liikkeellä suurikokoisen bändin voimin. Jopa kymmenhenkisessä yhtyeessä vaikutti useita puhallinsoittajia, jotka toivat kokonaissoundiin paljon lisää. Saksofonistien leiskautukset piristivät iltaa suuresti.
Kravitz kommunikoi yleisön kanssa harvakseltaan mutta hyväntuulisesti. Ensimmäiset sanansa artisti osoitti katsomolle vasta viidennen kappaleen jälkeen, kun Kravitz kiitteli yleisöä läsnäolosta ja kehui, miten mukavaa oli palata jälleen Suomeen. Myöhemmin Lenny jopa vihjaisi, että voisi harkita suomalaisen vaimon hankkimista. On täysin mahdollista, että paikalla oli muutama ajatuksesta kiinnostunut naiskatsoja.
Mitä yleisöön tulee, katsojakunta todisti hallitsevansa Kravitzin tuotannon varsin mallikkaasti. Esimerkiksi Fly Awayn aikana kuultiin vahvaa yhteislaulua, ja viimeiseksi enocreksi säästetyn Let Love Rulen aikana Kravitz laulatti yleisöä minuuttitolkulla. Viimeksi mainitun biisin aikana Lenny myös jalkautui yleisön pariin jakamaan lähietäisyydeltä rakkauden ilosanomaa.
Kaksituntinen show oli viihdyttävä, riemastuttava ja hyväntuulinen matka laadukkaan funkrockin maailmaan, ja Lenny itse toimi suvereenina matkaisäntänä. Jos illasta haluaa jotain huomauttamista keksiä, joko äänentoistosta tai bändin soitosta aisti konsertin alkumetreillä pientä hakemista. Tämä soundillinen horjahtelu kuitenkin petraantui nopeasti, eikä loppukeikasta juuri moitteen sanoja keksi.
Kravitzin seuraavan Suomen-vierailun yhteydessä voi sitten tehdä jo varmempia johtopäätöksiä sen suhteen, onko artisti kuolevainen ihminen vai jonkinlainen ikiaikainen, muuttumaton olento. Mikäli seitsemänkymmenen ikävuoden lähestyessä mies ei vieläkään osoita merkkejä vanhenemisesta, alkavat epäilykset herätä pahemman kerran.
Teksti: Jenni Schildt