Nojaamme tyhjään -päätöskappaleen häipyessä hiljalleen kaukaisuuteen kuulija havahtuu todelliseen maailmaan ja huomaa, että Kielo Kärkkäisen viides albumi on vienyt huomion puolen tunnin ajaksi.
Kärkkäisen folk on näyttäytynyt hänen sooloalbumeillaan ja eri yhtyeissään monissa muodoissa. Kuin tarttuisi kädestä -albumilla pysähdytään tietoisesti hetkiin. Hengitetään syvään ja annetaan todella seesteisesti virtaavan folkin lipua kaikessa rauhassa tai jäädä jopa paikoilleen. Kuin määränpäätä ei olisi.
Laulaja-lauluntekijämusiikki on siitä jännittävää, että on määrittelemättömän minimaalisista asioista kiinni, miten lujasti kappaleet vangitsevat. Kielo Kärkkäisen albumilla on hyppysellinen kantaaottavuutta ja isoja teemoja, mutta se ei räisky, vaan pääosissa ovat eräänlainen rauhallinen toteavuus ja musiikillinen pysähtyneisyys.
Kuin tarttuisi kädestä on mukava kokonaisuus, jolle kaipaisi jotain epämukavuuksia. Kärkkäinen voisi laulaa vieläkin suoremmin vaativammista aiheista. Albumin sävellykset ja sanat ovat parhaimmillaan niinä hetkinä, kun artistin otsa rypistyy hieman ja silmiin syttyy palo.
