On kesäkuun loppu 2024. Tuska-festivaali on päässyt täyteen vauhtiin ja Kerry King ystävineen esittelee From Hell I Rise -soolodebyyttinsä materiaalia päälavalta käsin. Settiin ujutetut Slayer-numerot saavat toki lämpimimmän vastaanoton niin estradin edessä kuin sen takanakin.
Backstagellä on täysi tohina päällä. Yleisön eteen on seuraavaksi kipuamassa norjalaisryhmä Dimmu Borgir, ja bändin muusikot puuteroivat kasvojaan kovalla intensiteetillä. Välillä maalaustouhu herpaantuu hetkeksi – miten muutenkaan voisi käydä, kun lavan suunnalta kaikuu Raining Bloodin ja Black Magicin kaltaisia klassikoita?
Kun Sven Atle Kopperud, taiteilijanimeltään Silenoz, saa naamansa valkaistua, hänen kiireensä loppuvat hetkeksi. Kitaristi on tullut tutuksi aiempien Dimmu-levyjen haastattelukierroksilla, ja hänellä on taas kerran mielenkiintoista asiaa.
– Tämä on vielä salaisuus, mutta minulla on hyviä uutisia: seuraavan studioalbumimme valmistelutyö on jo pitkällä. Uskaltaisin väittää, että se ilmestyy parin vuoden sisällä, kitaristi kertoo.
– Tai no, oikeastaan meidän on pakko julkaista levy 2026. Abrahadabra ilmestyi 2010 ja Eonian 2018, joten kyllähän meidän täytyy pitää kiinni kahdeksan vuoden albumisyklistä!
Pari kuukautta myöhemmin, elokuussa 2024, Dimmu-leiristä kuullaan huomattavasti ikävämpiä uutisia. Kitaristi Thomas Rune Anderson, aka Galder, ilmoittaa jättävänsä yhtyeen lähes 25 palvelusvuoden jälkeen.
En malta olla lähettämättä Silenozille viestiä ja kysyä, lentääkö seuraavan albumin julkaisupäivämäärä nyt roskakoriin. Pian Oslon kupeesta saapuu vastaus: ”Ei syytä huoleen. Kalenterimerkinnät pitävät edelleen kutinsa!”
Ajan kanssa
Kun kuluvan vuoden maaliskuun loppu häämöttää, Silenozin lupaavat sanat saavat lopullisen sinetin: toukokuun jälkipuoliskolla on luvassa Dimmu Borgirin yhdestoista studioalbumi Grand Serpent Rising.
Tiedonannon jälkeen ei mene kauankaan, kun Silenozin kasvot ilmestyvät tietokoneeni ruudulle. Haastattelun alkajaisiksi kitaristi hymyilee leveästi.
– Mitä minä sanoin. Kahdeksan vuoden julkaisuväli pitää kuin pitääkin!
– Tämä voi kuulostaa erikoiselta, onhan julkaisutahtimme millainen on, mutta me kunnioitamme aina deadlinea, siis tietyn vaiheen jälkeen. Kun aloitamme matkan kohti uutta levyä, minkäänlaisia aikarajoja ei pitkään aikaan ole. Biisit menevät kaiken edelle, eikä laatukriteerit täyttävää materiaalia synny pakottamalla vaan hitaasti kypsytellen. Toki rahatilanteeni olisi aivan erilainen, jos työntäisimme uuden levyn markkinoille joka toinen vuosi, mutta sellaista vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole.
Kitaristi huomauttaa, että itse asiassa Grand Serpent Rising valmistui ripeämmin kuin moni muu Dimmu Borgir -levy.
– Kiersimme Eonianin ilmestymisen jälkeen pitkään, ja sitten maailma sulkeutui koronan takia. Grand Serpent Risingin varsinainen kasaaminen alkoi vasta sitten, kun planeetan ovet taas aukesivat. Kun kaikki tämä otetaan huomioon, olimme lopulta varsin nopeita.
Olivatko Dimmu Borgirin portit siis kokonaan lukossa pandemiavuosina?
– Emme nähneet toisiamme pitkään aikaan, mutta työskentelimme kuitenkin tahoillamme. Itse kirjoitin 2020-luvun alkupuolella ihan hirveän määrän materiaalia. Kitara oli aina käden ulottuvilla, olinpa sitten missä tahansa kotini huoneista, Silenoz naurahtaa.
– Bändin muut tyypit toimivat samoin, erityisesti Shagrath [Stian Thoresen]. Mutta se on vasta ensimmäinen askel, sillä omista ideoista on vielä pitkä matka lopullisiin kappaleisiin.
Jos alustavia aihioita oli tavallista enemmän, millaista sovittaminen oli?
– Välillä helpompaa, toisinaan hankalampaa. Pitkien ja moniosaisten kappaleiden valmiiksi saattaminen oli usein helpompaa kuin lyhyempien, yksinkertaisempien biisien. Niiden kohdalla mieleen tuli väistämättä, että onko tässä nyt tarpeeksi… kaikkea, Silenoz naurahtaa.
– Jos alleviivaan Dimmun suurinta ”ongelmaa”, se on materiaalin määrä. Olisimme voineet julkaista puolentoista tunnin tuplalevyn, mutta sen sijaan jätimme valtavan määrän ensiluokkaisia ideoita työpöydälle, sillä ne eivät löytäneet paikkojaan lopullisista kappaleista. Kyllähän se aina kirpaisee, kun kirjoittaa mielestään parhaan riffin ikinä, mutta se ei sovi yhteenkään biisikokonaisuuteen!
Miten ylipäänsä tietää, että pitkään hierottu biisi on valmis?
– Se liittyy mittavan uran tuomaan kokemukseen ja puhtaisiin vaistoihin. Kun kappaletta louhitaan, viilataan ja hiotaan tarpeeksi kauan, jossain vaiheessa tulee selittämätön fiilis, että se on nyt siinä.
– Mutta me tosiaan tarvitsemme aikaa. Jos uusi biisi kuulostaa hemmetin hyvältä tänään, kolmen kuukauden kuluttua ja vielä kahden vuoden päästä, niin eiköhän sen voi sitten julkaista!
Ohjat käsiin
Dimmu Borgirin Wikipedia-sivun entiset jäsenet -lista on pitkä, mutta Galderin kaltaisen biisintekijän eropäätös kirpaisee aivan eri tavalla kuin satunnaisen sessiobasistin poistuminen. Silenoz kuitenkin vakuuttaa, ettei pitkäaikaisen kitaristin lähdön jälkeen pidetty mitään sen suurempia kriisipalavereita.
– Galder toi joitakin musiikillisia ideoita Grand Serpent Risingin valmistelun alkuvaiheessa, mutta kaikesta paistoi, ettei hän ollut mukana koko sydämellään, Silenoz aloittaa.
– Totesin Galderille vuosien mittaan monta kertaa, että hänen pitäisi aktivoida Old Man’s Child ja soittaa samalla Dimmussa. Mutta lopulta kävi niin, että hän halusi lähteä täysin omille teilleen ja työskennellä kokopäiväisesti oman juttunsa kanssa. Ymmärrän Galderin päätöksen täysin, sillä Dimmu on kuitenkin minun ja Shagrathin yhtye.
Grand Serpent Rising soundaa monin paikoin vanhan liiton Dimmulta. Johtuuko tämä siitä, että palasitte Galderin lähdettyä niihin aikoihin ja työskentelytapoihin, jolloin sinä ja Shagrath ohjasitte paattia kahdestaan?
– Kyllä. Vaikka bändin muutkin jäsenet osallistuvat sovittamiseen ja joskus myös säveltämiseen, uuden levyn valmistelutyö palautti mieleeni 90-luvun puolivälin, jolloin tein Shagrathin kanssa albumit For all tid ja Stormblåst. Me kaksi otimme ohjat käsiimme aivan täysin. Tunnen Shagrathin biisintekijänä täydellisesti, ja hän minut, eikä meidän tarvitse tehdä yhtäkään varsinaista kompromissia, kun valmistelemme uutta materiaalia.
– Mainittakoon sekin, että kirjoitimme bändin alkuaikoina kappaleita myös akustisella kitaralla. Jos onnistuimme säveltämään kiinnostavia black metal -riffejä siten, totta kai ne toimivat myöhemmin myös sähköisesti. Hyödynsimme uuden levyn tekemisessä pitkästä aikaa myös tätä metodia.
Vanhoihin aikoihin viittaa myös se, että mukana on norjankielisiä kappaleita: Ulvgjeld & blodsodel, Slik minnes en alkymist ja Gjǫll.
– Äidinkieli sopi noihin biiseihin täydellisesti. Esimerkiksi Ulvgjeld & blodsodel kertoo perinteiden siirtymisestä sukupolvelta toiselle, ja norja tuntui siinä huomattavasti englantia luontevammalta.
– Muuten jatkamme Eonianin viitoittamalla tiellä. Sanoitukset käsittelevät itsensä löytämistä ja materialistisista kahleista vapautumista. Kuljemme tässä maailmassa vain väliaikaisesti ennen siirtymistä eteenpäin, mitä se kenenkin kohdalla tarkoittaakaan.
Kaiken lisäksi albumilla on pitkästä aikaa kolmen sanan mittainen otsikko.
– Pohdimme nimeä pitkään, mutta lopulta Grand Serpent Risingin käyttäminen oli ilmiselvää. ”Ylväs käärme nousee” tarkoittaa tietenkin sitä, että Dimmu Borgir on taas aktivoitunut. Käärme tarkoittaa monelle jotakin pelottavaa ja negatiivista, mutta meille se edustaa monenlaista voimaantumista. Vanhan nahan luomista, uudelleensyntymää ja niin edelleen.
Ei mitään puolivillaista
Mikä oli pääasiallinen tavoitteenne Grand Serpent Risingin suhteen?
– Pidimme huolen, etteivät nykyajan typeryydet pääse vaikuttamaan meihin millään tavalla. Dimmu ei tule koskaan esittämään Tiktok-ajan musiikkia. Annan vinkin: jos keskittymiskykysi on kymmenen sekunnin luokkaa, vaihda suosiolla kanavaa, Silenoz naurahtaa.
– Päätimme myös, että käytämme sinfonisia elementtejä ja isoja kuoroja aiempaa vähemmän. Molemmilla on edelleen tärkeä osansa majesteettisessa Dimmu-soundissa, mutta halusimme palauttaa itse bändin ehdottomalle paalupaikalle.
Silenoz vaikenee hetkeksi.
– Oma tyyli ja soundi on mielenkiintoinen juttu. Kun yhtye onnistuu luomaan persoonallisen ilmaisun, se kääntyy usein itseään vastaan. Bändin niskaan aletaan latoa ”taas kerran tätä samaa” -arvosteluja. Mutta mikä voisi oikeasti olla hienompaa kuin se, että kuulija tunnistaa musiikin saman tien uudeksi Dimmu Borgiriksi?
– Tämä on toki klisee, mutta suurin päämäärämme on miellyttää itseämme. Kun saamme albumin masterkopion valmiiksi ja lähetämme sen taustavoimille jatkotoimenpiteitä varten, olemme onnistuneet sataprosenttisesti. Emme koskaan päästä käsistämme mitään puolivillaista. Jos joku ulkopuolinen pitää levystä myöhemmin, hienoa. Jos joku vihaa sitä, minua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Työskentelitte taas vaihteeksi ruotsalaisen äänialan ammattilaisen Fredrik Nordströmin kanssa. Avaisitko hieman ratkaisun taustoja?
– Fredrik on vanha tuttu, mutta emme olleet tehneet yhteistyötä pitkään aikaan. Muutama vuosi sitten hän uudelleenmiksasi ja -masteroi Puritanical Euphoric Misanthropian, ja pidimme lopputuloksesta kovasti. Kun Fredrik ilmaisi halunsa työskennellä kanssamme Grand Serpent Risingilla, nyökkäsimme ajatukselle saman tien.
– Kun menimme Fredman-studiolle Göteborgiin, se tuntui parinkymmenen vuoden tauon jälkeen hienolta kotiinpaluulta. Fredrik on edelleen aivan mahtava tyyppi, joka tuntee meidät ihmisinä ja taiteilijoina läpikotaisin. Työskentely oli sujuvaa ja hedelmällistä.
Grand Serpent Rising kuulostaa ilahduttavissa määrin vanhan koulun metallialbumilta.
– Meille oli tärkeää, että albumin soundi on luomu ja livehenkinen. Kirjoituskoneelta kuulostavat bassarit ja muovinen kitarasoundi olivat inhokkilistallamme hyvin korkealla. Soitimme kaikki kitarat vahvistimien kautta, eikä soundia todellakaan pilattu plugareilla tai mallinnuksilla.
– Joissakin kappaleissa kuullaan Korgin X5:ta. Yritimme tavoittaa oikeaa tunnelmaa modernimmilla kosketinsoittimilla, muttemme päässeet haluttuun lopputulokseen. Sitten joku tuumasi, että kaivetaanpa se vanha Korg esiin… Ja fiilis oli yhtäkkiä aivan erilainen.
Silenoz alkaa muistella studiosessoiden päätöshetkiä, jolloin tuottaja toi ilmi oman mielipiteensä lopputuloksesta.
– Fredrik totesi, että kyseessä on ehdottomasti paras Dimmu-levy, jonka hän on tehnyt. Se on aika väkevä lausunto kaverilta, jonka ansiolistalta löytyvät muun muassa Puritanical ja Death Cult Armageddon. Ja arvaapa mitä? Fredrik on helvetin rehellinen. Hän todella tarkoitti sitä!
Vaaran tuntua
Seuraavaksi Dimmu Borgirin ohjelmassa on tuttuun tapaan mittava maailmankiertue, eikä bändi tietenkään jätä Suomea väliin: yhtye tuo shown’sa Helsingin jäähalliin lokakuussa Behemoth ja Dark Funeral rundikumppaneinaan.
– Odotukseni ovat korkealla, sillä luvassa on näyttävin Dimmu-rundi koskaan. Pätkä on vain kolmen viikon mittainen, mutta se on täysin suunniteltua: emme aio enää tehdä liian pitkiä rundeja, joiden viimeiset viikot ovat pelkkää puristusta, Silenoz toteaa.
– Tähän liittyy eräänlainen paradoksi, sillä rakastan energisen yleisön edessä soittamista. Se on suunnilleen parasta, mitä tiedän. Erityisesti diggaan siitä vaarantunteesta, kun on vain yksi onnistumisen mahdollisuus. Jos jokin juttu ei mene studiossa ykkösellä purkkiin, ei hätää, sen voi ottaa uusiksi. Kun taas nousee estradille, täytyy olla huippuiskussa nuotista toiseen. Vaihtoehtoja ei ole.
Miten pitkään aiotte kiertää Grand Serpent Risingin merkeissä?
– Tämän hetken suunnitelmien mukaan rundi kestää pari vuotta. Tai ehkä jopa kolme. Katsotaan nyt, Silenoz aprikoi.
– Juuri nyt olen ihan älyttömän innoissani tästä kaikesta. Saan tehdä edelleen sitä, mistä haaveilin jo teini-ikäisenä. En oikeasti keksi yhtäkään asiaa, josta haluaisin valittaa.
Eli seuraava Dimmu-albumi tulee vuonna 2034?
– Totta kai. Siitä ei tarvitse edes keskustella!