Omnium Gatherum versioi Rushia kuudennella levyllään | Soundi

Omnium Gatherum versioi Rushia kuudennella levyllään

Ärhäkkää melodista deathmetalia veistelevän Omnium Gatherumin kuudes pitkäsoitto toimitettiin Soundin käsiin pikana masteroinnista. Kymmenen raitaa kattava Beyond starttaa kolmisen minuuttia ottavan autereisen LuoTo-intron jälkeen ripeän The New Dynamicin myötä niistä tunnelmista, joihin edellislevy New World Shadows jätti.

Jos Opeth on genrensä Pink Floyd, on Omnium Gatherum sen Rush.

Erityisen antoisaa pureskeltavaa helmikuun lopussa julkaistava 57-minuuttinen antaa kirkonkellojen loppuun saattelemalla jylhällä Nightwalkersilla sekä levyn päättävällä kymmenminuuttisella White Palacella.

Levyn erikoisversion häntänä tulee pelotta toteutettu lainaraita.

– Suurin piirtein koko bändi fanittaa Rushia, joten teimme rohkeahkon ompparoinnin Subdivisionsista, paljastaa kitaristi-biisintekijä Markus Vanhala Soundin uutisille välittämättä kaukaa jo kantautuvista Rush-fundamentalistien raivonhuudoista.

– Tiedossa toki on, miten pyhää maaperää R-ryhmä monille on. Eli luvassa saattaa olla pientä keskustelua.

Subdivisionsilla vierailee Omnium Gatherumille Beyondin myötä jo kolmannen albuminsa miksannut Dan Swanö, joka pitää kuulemma juuri tällä biisillä aukeavaa Signalsia (1982) yhtenä kaikkien aikojen parhaista levyistä.

– Metal Hammerissa kirjoitettiin jo ekan levymme aikaan, että jos Opeth on genrensä Pink Floyd, on Omnium Gatherum vähintään sen Rush, Vanhala päättää. – Nyt tuli aika vastata tähän haasteeseen!

Tähän liittyvät jutut

Rush | 10.6.2013 Hartwall-areena, Helsinki

Suomeenkin mukavan säännöllisesti entävä Rush kattoi Clockwork Angels –kiertueellaan pöydän, jonka anti saattoi hämmentää hyvänpäivänfania. Fokuksessa oli tuorein albumi, mutta muuten biisilista keskittyi Signalsin (1982) myötä alkaneisiin vaiheisiin.

Miten Mokoma tykitti Tokiossa?

Thrash-partio Mokoma esiintyi japanilaisyleisölle osana Finland Festiä toukokuun lopulla.Myöskin matkassa olleen Omnium Gatherumin kitaristi Markus Vanhala tallensi hieman tapahtumia ja tuloksia on katsottavissa tässä alla:

Chili Peppers -rumpali jutustelee Rush-kitaristin kanssa

Red Hot Chili Peppersin rumpali Chad Smith on aloittanut podcast-sarjan, jossa mies jutustelee epämuodolliseen sävyyn toisten muusikoiden kanssa. Ensimmäisenä vuorossa on ollut Rush-kitaristi Alex Lifeson, ja juttua riittää siinä määrin että haastattelu on jaettu kolmeen osaan.Haastattelusarja on toteutettu Music Radar -sivuston kautta. Lisätietoa, kuvia ja haastattelujen litteroinnit löytyvät täältä.Lisää tähtihaastatteluja on luvassa vuoden mittaan.Osa 1Osa 2Osa 3(Kuva: Music Radar)

Videoita: Dave Grohl & co. soittavat Rushia ja Muse

 Yhdysvalloissa juhlitussa Rock And Roll Hall Of Fame -tilaisuudessa lavalle nousi mielenkiintoinen kolmikko, kun tuli kanadalaislegenda Rushin palkitsemisen aika.Estradille kapusi nimittäin trio, jonka jäsenet olivat pukeutunut samantyyppisiin valkoisiin asusteisiin kuin kanadalaisyhtye klassisen 2112-albuminsa aikoihin 70-luvulla. Kohta ämyreistä soi Overture ja version tulkitsijoiksi paljastuivat Dave Grohl, Taylor Hawkins ja tuottajasuuruus Nick Raskulinecz.Katsopa kolmikon työn jälkeä tässä alla:Muse taas on julkaissut uuden näyttävän videon Panic Station -biisistä.

Soundi 2/2013

Soundin 2/2013 kannessa komeilee CMX. Lisäksi lehdestä löytyy muun muassa Stone, Jason Newsted, Matti Johennes Koivu, WÖYH! ja Stratovarius.

Ilmaista Meshuggahia, Omnium Gatherum -video ja Volbeat-asiaa

Ruotsalaissuuruus Meshuggah on julkaissut uuden Pitch Black -kappaleen ja Dancers To A Discordant System -vedon liveversion. Ilmaiseksi. Biisit voi ladata itselleen täältä tai kuunnella tässä alla:SIlloin tällöin Suomen-keikkoja perumaan joutuneen Meshuggahin seuraava rundiyritys etenee seuraavasti:18.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo19.04. Tampere, Pakkahuone20.04. Helsinki, NosturiMelodisen deathmetalin karhulalaistaituri Omnium Gatherum on puolestaan julkaissut uuden The Unknowing -videon. Japanin-kiertueella parhaillaan olevan suomalaisyhtyeen tuore video promotoi 22.

Mm. Rush ja Public Enemy Rock And Roll Hall Of Fameen

Rock And Roll Hall Of Fame -juhlatilaisuus järjestetään Los Angelesissa 18. huhtikuuta. Kyseessä on jo 28. kerta, kun Rock And Roll Hall Of Fame kelpuuttaa ansioituneita artisteja arvostettuun joukkoonsa.