Vaaratilanteilta ei vältytty eeppisessä kisassa – USA vei ilmakitaransoiton maailmanmestaruuden

31.8.2016 10:25

Oulun musiikkivideofestivaalien yhteydessä miteltiin jälleen ilmakitaransoiton maailmanmestaruudesta nyt jo 21:tä kertaa.

Kiihkeän kisan tuoksinassa vaaratilanteiltakaan ei vältytty, kun kokonaistuloksissa jaetulle viidennelle sijalle yltänyt Luke ”Van Dammage” Sevcik vetäisi hihastaan vanhan kunnon rock ’n’ roll voimaliu’un. Sevcik kuitenkin arvioi liukunsa hieman alakanttiin, tipahtaen liikkeen päätteeksi lavalta.

Kukaan ei onneksi loukkaantunut tilanteessa, mutta jäipähän esitys varmasti mieleen.

Van Dammage does epic air guitar knee slide!

Voittajaksi kruunattiin amerikkalainen Matt ”Airistotle” Burns, joka osallistui kisoihin neljättä kertaa. Kaikki kolme aiempaa yritystä ovat päättyneet hopeasijalle, mutta tänä vuonna Burnsin sisu lopulta palkittiin. Viime vuoden mestari, Venäjän Kereel ”Your Daddy” Blumenkrants ylsi tänä vuonna hopealle.

Tässä vielä maailmanmestari Airistotlen tyylinäytteet finaalin ensimmäiseltä ja toiselta kierrokselta.

Lisää luettavaa