Arvio: Gus G:n soololevy on parhaimmillaan instrumentaalina – Lauletuilla kappaleilla kitaristin puutteet käyvät liian ilmeisiksi

Kreikkalaiskepittäjän soitto on todella tarkkaa ja puhdasta nopeimmissakin kohdissa.
Arvio julkaistu Soundissa 5/2026.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Gus G
Steel Burner
Metal Department

Gus G lukeutuu Randy Rhoadsin, Jake E. Leen ja Zakk Wylden tavoin Ozzy Osbournen kitarasankareihin, joskin häntä kuultiin vain yhdellä levyllä, vuoden 2010 Screamillä. Täysin oman soundinsa luoneisiin virtuoosimai­siin Ozzy-kitaristeihin verrattuna kreikkalainen on lopulta aika geneerinen power metal -kepittäjä.

Kyllähän mies silti soittaa osaa. Hänen Yngwie Malmsteenia vari­oivaa kitarointiaan esitellään nyt Steel Burnerillä, joka koostuu niin instrumentaaleista kuin vierailevien laulajien tulkitsemista biiseistä.

Laulajina kuullaan metallilegen­da Doro Peschin lisäksi Iced Earthin Matt Barlow’ta, Rainbow’n Ronnie Romeroa ja esimerkiksi Trans-Siberian Orchestran keikkalaulaja­na toiminutta Dino Jelusickia. Niin laulusuoritukset kuin sävellyksetkin nojaavat vahvasti kasarimetalliin.

Soitto on todella tarkkaa ja puhdasta nopeimmissakin kohdissa. Neoklassiseen tilutukseen perus­tuvat instrumentaalit toimivatkin parhaiten. Lauletuilla kappaleilla Gus G:n puutteet säveltäjänä käyvät liian ilmeisiksi ja levyn euroviisu­metalli käy todella puuduttavaksi.

Steel Burner lämmittänee lähin­nä niiden mieltä, jotka ovat joutu­neet odottamaan uutta Malmsteen-levyä liian kauan.

Muut artistin levyarviot