Artisti: Swallow The Sun

Swallow the Sun nousee varjoista kohti valoa – uusi single kuultavana ja video nähtävänä

Swallow the Sunin tulevan When a Shadow Is Forced into the Light -albumin yhdeksi teemaksi näyttää muodostuvan eräänlainen elävien kirjoihin palaaminen. Yhtyeen voimahahmo Juha Raivio joutui tunnetusti kaksi vuotta sitten äärimmäiseen kriisiin, kun hänen puolisonsa Aleah Stanbridge menehtyi syöpään. Surutyötä tehdessään Raivio purki tuntojaan muun muassa Hallatar-yhtyeen levyllä sekä Swallow the Sunin joulukuussa julkaisemalla Lumina Aurea -singlellä.

Swallow the Sun esittelee tulevan albuminsa tarjontaa – uusi, uljas kappale julki

Swallow the Sunin joulun tienoilla julkaisema spesiaalisingle Lumina Aurea näyttää saaneen hivenen hämmentyneen vastaanoton. Osa kuulijoista pitää teosta hienona, erilaisena tunnelmapalana, mutta osa ei ole saanut oikein kiinni siitä, mitä sävellyksessä on ajettu takaa. Erilainenhan se on kuin yhtyeen kappaleet keskimäärin, siitä ei pääse mihinkään.