”Enya meets doom” – Erään erittäin odotetun albumin julkaisu lähenee vääjäämättä

24.10.2016 21:22

Odottavan aika on ollut pitkä, kovin pitkä. Kun viiltävien tunnelmien kruunaamaton mestari Juha Raivio (Swallow The Sun) ja hänen avovaimonsa Aleah Stanbridge ilmoittivat muutamia vuosia sitten kirjoittavansa raskaan eteeristä materiaalia uudelle yhtyeelle, odotukset nousivat pilviä hipovalle tasolle.

– Tosiaan, mietin Aleahin kanssa, että olisipa hienoa kirjoittaa materiaalia ”Enya meets doom” -hengessä. Kumpikaan meistä ei ollut ”korkealta ja kovaa” -tyylisen naistulkinnan suurin ystävä vaan halusimme laulutyylin olevan unenomainen, aavemainen ja melkeinpä kuiskaava, sekoitettuna raskaisiin ja kauniisiin melodioihin, kertoo Raivio.

– Aleahin syvältä viiltävän henkilökohtaiset, jopa maagiset tarinat sopivat kokonaisuuteen täydellisesti. Ne ovat niin aitoja, painavia ja puhtaita tekstejä, ettei niiden arvoa oikein pysty pukemaan sanoiksi. Pimeys ja tuska ovat kiistämätön osa Trees Of Eternityä, mutta Aleah oli silti aina matkalla varjoista valoihin.

Vuonna 2009 alkunsa saanut Trees Of Eternity kasvoi oikeaksi bändiksi vasta muutamia vuosia myöhemmin, kun ryhmään liittyivät rumpali Kai Hahto ja entiset Katatonia-miehet Fredrik ”North” Norrman (kitara) ja Mattias ”Kryptan” Norrman (basso).

– Etsimme pitkään persoonallisia muusikoita, joiden soitto on silkkaa sydäntä ja tunnetta. Kun nyt kuuntelen Kaitsun ja Norrmanin veljesten tulkintaa Treesin kappaleissa niin kyllähän fiilis on vähintään sykähdyttävä. Olisi ollut hienoa esiintyä tämän ryhmän kanssa.

Suunnattoman raskain mielin on todettava, että meitä isommat voimat eivät antaneet keikkasuunnitelmien toteutua. Aleah Stanbridge menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen viime keväänä, ennen ensimmäistäkään Trees Of Eternity -konserttia. Onneksi yhtyeen debyyttialbumi Hour Of The Nightingale ehti kuitenkin valmistua ennen kuristavan kauniisti laulavan Stanbridgen poismenoa.

– Levyn läpi kuunteleminen, varsinkin sanoitusten kanssa, on todella järisyttävä ja lamaannuttava matka. Onneksi päätöskappaleen viimeiset, vapauttavat säkeistöt ovat kultaakin arvokkaampia, sanoo Raivio.

– Päällimmäisin tuntemus on kaikesta huolimatta ylpeys siitä, että Aleahin sanat sekä musiikki elävät nyt ikuisesti. Lisäksi lupasin hänelle ja itselleni, että tuon kaiken Aleahin taiteen ihmisten ulottuville ajan mittaan, ja olenkin valmistellut Aleahin soololevyä jo pitkään. Lisäksi työn alla on myös eräs toinen albumi, joka lainaa Aleahin sanoituksia ja runoja. Kaiken lisäksi ehdimme kirjoittaa puoli tuntia demomateriaalia Trees Of Eternityn kakkoslevylle ja ehkä nekin kappaleet löytävät jonakin päivänä tiensä valoon. Tällainen intensiivinen surutyö on tietenkin henkisesti kovin repivää, mutta samalla niin lohduttavaa.

11. marraskuuta ilmestyvältä Hour Of The Nightingalelta on nyt julkaistu A Million Tears –lyriikkavideo. Tee itsellesi palvelus ja uppoudu sen pariin nyt.

Lisää luettavaa