Vuosi 1977 oli monella tapaa punkin huippuvuosi, eikä kaikkein vähiten sen vuoksi, että silloin julkaistiin ikoninen Never Mind The Bollocks, Here’s The Sex Pistols -albumi.
Myrskyvaroitus oli annettu jo edellisvuoden lopulla Anarchy In The U.K. -singlen muodossa, jota seurasivat myöhemmin vielä God Save The Queen keväällä 1977, Pretty Vacant myöhemmin kesällä ja reilu kuukausi ennen pitkäsoittoa julkaistu Holidays In The Sun. Itse albumin oli tarkoitus ilmestyä marraskuun puolella, mutta osa kaupoista myi sitä jo lokakuun loppupuolella – levyn viralliseksi julkaisupäiväksi on tästä syystä yleensä merkitty 28. lokakuuta.
Oli miten oli ja ilmestyi milloin ilmestyi, mutta joka tapauksessa Never Mind The Bollocks, Here’s The Sex Pistols teki lähtemättömän vaikutuksen jo heti tuoreeltaan. Myös Soundissa tämä historiankirjoihin jäänyt merkkitapaus noteerattiin näyttävästi ja niinpä kaivoimme arkistojen kätköistöä esiin lehden numeron 11/1977, jossa julkaistiin ylistävät arviot peräti kolmen kriitikon voimin.
”Musiikki ei tee myönnytyksiä vaan hyökkää armotta päälle pidättelemättömällä energisyydellä”
-Mikko Montonen
”Pistols ei ole myynyt itseään, vaan on edelleen asemansa arvoinen punk-rockin kärkibändinä. Musiikki ei tee myönnytyksiä vaan hyökkää armotta päälle pidättelemättömällä energisyydellä Steve Jonesin erityisesti loistaessa riisuttuine mutta niin purevine kitaroineen. Vahvasti painavat myös Sid Vicious ja Paul Cook. Ja sitten tietysti Rotten. Mikä tärkeintä Pistols ei ole antautunut sanoituksissaan harmittomaksi, vaan samanlainen armottomuus vallitsee kautta levyn”, arvio-osaston Sukupuolipyssyt-spesiaalin avannut Mikko Montonen kirjoitti.
”Jos et ole kuullut Sex Pistols -LP:tä, älä tule minulle väittämään tietäväsi mikä 1977 todella oli”, vuoden odotetuimmasta levystä totesi puolestaan Soundiin tuolloin Pertti Ström -nimimerkillä kirjoitellut Epe Helenius.
”On keskusteltu siitä, voiko englantilainen punk- (autotalli-, työttömyysjono-, toivottomuus-) rock koskaan todella mennä perille suomalaisilla kuulijoilla, koska ei ehkä osata tarpeeksi englantia tai ei tunneta asian taustaa. No, hyvin monet ymmärtävät englantia jos vain malttavat olla tarkkana, ja taustatietoja saa asiantuntevasta lehdestä, mutta Sex Pistolsien kohdalla auttaa vielä sekin, ettei Johnny Rotten ole mikä tahansa laulusolisti. Hän on usein pikemminkin tuomiopäivän pasuuna. Rotten ei vain laula, vaan tulkitsee, elää, vihaa, pilkkaa, halveksii, rienaa jo pelkällä äänenkäytöllään”, pohti puolestaan J-V Sappinen ja jatkaa:
”Punk-rock ja Sex Pistols yhtenä sen keulakuvana ovat rockille samaa kuin Beatles ja Stonesit 60-luvun alussa”
-J-V Sappinen
”Jo nyt saattaa tuntua fraasilta sanoa, että punk-rock ja Sex Pistols yhtenä sen keulakuvana ovat rockille samaa kuin Beatles ja Stonesit 60-luvun alussa. Mutta näinhän se on.”
Ja niinhän se tosiaan oli: Sex Pistolsin ainoaksi studiolevyksi jäänyttä albumia pidetään yleisesti ottaen yhtenä maailman parhaimpien levyjen joukkoon kuuluvana ja punk-musiikin tärkeimpänä kulmakivenä. Muun muassa Rolling Stone -lehti nosti levyn kaikkien aikojen 500 parasta albumia -listansa sijalle 41.
Mikko Montosen, Epe ”Pertti Ström” Heleniuksen ja J-V Sappisen koko arvostelut voit lukea alapuolelta olevalta skannaukselta. Kuvaa klikkaamalla saat suurennettua sen isommaksi. Paljon onnea 40-vuotiaalle Never Mind The Bollocksille!
