Notkuessani tauotta — enkä todellakaan yksin — Valkyriansin tahtiin Klubilla, havahduin siihen tosiasiaan, kuinka harva suomalainen bändi tänäkin päivänä panee tanssimaan hikipäin koko illan. Jumaliste, pyllyn ravistelu on sentään ihmiskunnan vanhin tapa purkaa paineita ja kokea eheyttävää yhteisöllisyyden tunnetta. Kerta kaikkiaan hyvä diili, ilman ikäviä haittavaikutuksia. Kaikki voittaa!
Vastaavasti tuli mieleen, miten edelleen harvinaista reipashenkisesti fyysinen irrottelu täällä Pohjan perillä on bändien piirissä. Valkyyrioiden vokalisti Jussi ”Angster” Eronen sen sijaan killui siinä lavan edessä olevassa pylväässä ja muillakin salin korokkeilla ja hyppeli yleisön joukkoon ottamaan ihan kirjaimellista kontaktia kanssaihmisiin. Eikä todellakaan yhtään itseään vakavasti ottaen. Puollan jyrkästi!
Kaikin puolin antoisa ilta se oli. The Monster avasi setin paksulla ”kieli poskessa -kauhulla” surf-vaikuttein. Koko lailla täysin käsiteltiin tuore Monsterpiece-albumi, jonka timantteina livenäkin perus-skasta ja rock steadysta erottuivat neworleansmaisesti funky Cayoodle sekä lähes sietämättömällä haikeudellaan sydäntä raastava Why Don’t You Love Me. Keikan lopussa kuultiin vielä Beautiful Day, häpeilemättömän kaunis ja elämänmyönteinen biisi sekin.
Blondien Heart Of Glassista ja Buzzcocksin Breakdownista kuultiin oman näköiset versioinnit. Jälkimmäinen oli setin punkein veto. Edesmennyttä ystävää Billy Niemistä muistettiin vasiten tälle tehdyllä kappaleella Billy.
Valkyriansilla on vastustamaton perhefiilis bändissä, jota vakituisena vierailijana vahvisti perkuissa nyt Mamba Assefa. Missä on Mamba, siellä groove hehkuu. Ihan erityistä sähköä hän taikoi Cayoodleen.
Mutta, kuten jo taannoin haastattelussakin tuli todettua, Valkyriansissa ”kaikki soittavat rytmiä”, mikä tietenkin tuo valtava imua tanssittavuuteen. Niin kovasti kuin tuota piirrettä arvostankin, olisin mieluusti kuunnellut vähän enemmän sooloiluakin, kun esimerkiksi kitaroissa on niin päteviä alan miehiä kuin Seppo ”Skenga” Salmi ja Jaakko ”Mr. Wasp” Teittinen. Solistinen taiteilu jäi turhan vähiin.
Angsterin suorittama soittajien esittely oli dramaattisuudessaan numero sinänsä. Ylipäätään koen merkittäväksi kulttuurityöksi sen, että Valkyrians vaalii monissa pikku yksityiskohdissa mustan musiikin parhaita perinteitä. Lopullisessa analyysissä ne ovat nimittäin ajattomia asioita ja arvoja. Eikä hurttia hauskanpitoa yhtään vähentänyt se, että välillä laulettiin suoraan fasismin kitkemisestä ja maailman paremmaksi tekemisestä. Sehän meidän on tehtävä.
Lämmityksen hoiteli tamperelainen Voimaryhmä taattuun tyyliinsä. Ote oli rouvi mutta lämmin, ja meno suomenkielistä skata.
Teksti: Jussi Niemi
