AEROSMITH: Young Lust: The Aerosmith Anthology

Arvio julkaistu Soundissa 01/2002.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Enpä tiedä, mahtaako Aerosmithillä erään albuminsa mukaisesti sentään olla yhdeksää henkeä, mutta kaksi elämää yhtyeellä ainakin on jo todistettavasti takanaan.

Arvio

AEROSMITH
Young Lust: The Aerosmith Anthology
Geffen

Enpä tiedä, mahtaako Aerosmithillä erään albuminsa mukaisesti sentään olla yhdeksää henkeä, mutta kaksi elämää yhtyeellä ainakin on jo todistettavasti takanaan. Keskinäiseen nahisteluun ja huumehörhöilyyn 70-luvun lopulla hajonnut bändi palasi puolisen vuosikymmentä myöhemmin kuvioihin (naama)taulu puhtaana ja uutta intoa uhkuen. Vaikka ukkojen kukkein nuoruus oli takanapäin, biiseistä uhkui yllättävän paljon nuorta himoa. Parhaat palat on nyt koottu tälle Aerosmithin Geffen-kauden tuplakokoelmalle.
70-luvulla mm. Rolling Stones -kopioinnista (kiitos pitkälti vokalisti Steven Tylerin komeiden huulien ja lavakukkoilun) syytetty Aerosmith lunasti toisella tulemisellaan paikkansa ykkösluokan rockbändinä ja menestys oli kovaa niin listoilla kuin ilmaisullisestikin. Raskaanpuoleinen riffittely oli pitkälti homman nimenä comeback-albumilla Done With Mirrors, mutta pian kuvaan astuivat myös kepeämmät ja riemukkaammat pop-sävyt, jotka nostivat sellaisten palojen kuin Rag Doll, Dude Looks Like A Lady ja Love In An Elevator hittipotentiaalin uudelle tasolle. Muutamat mahtiballadit ja Desmond Childin tapaisen hittimaakarin käyttäminen apupoikana vielä alleviivasivat asiaa, mutta Aerosmithin tyylitajusta kertoo paljon se, ettei homma mennyt missään vaiheessa mauttomuuksiin, vaan bändin megahiteissä on samaa viehkoutta kuin astetta rankemmissa albumiraidoissakin.
Young Lust on tuplasti laajempi katsaus Aerosmithin Geffen-kauteen kuin vuonna 1994 julkaistu Big Ones ja tuplalta löytyy myös joitakin harvinaisuuksia, b-puolia ja vaihtoehtoversioita. Air America -soundtrackilla julkaistu Doors-pala Love Me Two Times jää kuriositeetiksi, mutta levy nostaa arvoonsa paljon yhtyeen uuteen tulemiseen vaikuttaneen Run DMC -yhteistyön Walk This Way, joka puuttui jostain syystä Big Onesilta. Koosteen selkärankana toimivat kuitenkin albumit Done With Mirrors, Permanent Vacation, Pump ja Get A Grip, loppua on vielä höystetty neljällä livepalalla cd:ltä A Little South Of Sanity.
Aerosmith taistelee yhä kunniakkaasti aikaa vastaan, mutta vaikka äijien hanuri jossain vaiheessa vääjäämättä lakkaa naukumasta, tämän kultakauden raitoja biologinen kello ei voi tikittää kuoliaaksi. 

Lisää luettavaa