Iäkkäältä leidiltä näyttävä Steven Tyler bändikavereineen on yli vuosikymmenen tauon jälkeen julkaissut levyllisen uutta materiaalia. Nelikymppinen bändi kuulostaa itseltään, ja viittailee mieluummin omaan historiaansa kuin tähän päivään tai tulevaisuuteen. Hyvä niin, dubstep-vaikutteet, kireä autotunettelu tai mikä tahansa nuorisosoundin peesailu ei varmasti tässä yhteydessä toimisi. Levy kuulostaakin rehellisesti 1970- ja 1980-luvuilla asemansa ja ilmaisunsa vakiinnuttaneen dinosauruksen ulvonnalta.
Menobiiseissä on rentoa energiaa. Rollaririffitely ja Tylerin tavaramerkkiraakunta toimivat moitteetta. Bändisoundi on kiitettävän luomuisa. Sanoitukset vilisevät ilmaisuja kuten ”red hot lady” ja ”sex on hot tin roof”. Papoilla on näemmä yhä sama mielessä kuin parikymppisillä kolleilla. Yhtye tuuttaa vanhakantaisen hölmöä autoilurokkia häpeilemättä, ja kuulostaa innostavalta.
Toinen kaikkien tuntema Aerosmith-aspekti on häpeämättömän juustoiset voimaballadit. Niitä levyllä riittää kiusaksi saakka. Aina kun on ehtinyt bailata pari biisiä hauskaa kullirokkia kuunnellen, pärähtää eetteriin pakollinen hidas biisi. Nekin ovat miellyttävän vanhakantaisia ja niissä tuskin on vikaa, jos sattuu pitämään bändin aiemmista hitureista.
Jos kuitenkin kokee koko rockballadigenren ongelmalliseksi, Music From Another Dimension sisältää liikaa materiaalia, joka kuulostaa romanttisten montaasien taustalle Armageddon 2 -elokuvaan optimoidulta. Siis elokuvaan, jossa ensimmäisessä Armageddonissa kuollut Bruce Willis -hahmo kloonataan takaisin henkiin, koska häntä ja hänen kovaotteista öljynporaustiimiään tarvitaan jälleen pelastamaan maapallo uhkaavalta asteroidilta.