Jazz-hevin pioneeri Atheist palasi neljä vuotta sitten keikkalavoille, ja on nyt saanut valmiiksi siitä asti uumoillun paluulevynsä. Mahtipontisesti Jupiteriksi nimetty albumi on seuraaja 17 vuotta sitten julkaistulle Elementsille, jota sitäkin varten aikanaan bändi kasattiin kertaalleen uudelleen.
Elementsin ja Unquestionable Presencen (1991) kaltaisten levytysten jälkeen paineet voisivat olla kestämättömät, mutta aikaa on myös välissä niin reilusti, ettei Atheistia enää jaksa uskoa samaksi nuoruuden vimmaa uhkuvaksi ryhmäksi. Kolikon toinen puoli Cynic teki paluunsa kompastellen (Traced In Air, 2008) ja sama kohtalo uhkaa myös Atheistia.
Levy alkaa lupaavasti. Unquestionablen ja Elementsin tunnelmien välimaastossa luoviva Second To Sun nappaa heti juonesta kiinni, mutta kun kiemurat vihdoin saavat groovesta niskalenkin, käy ilmeiseksi, että levyllä itse asiassa soittaakin vain joku aika taitava Atheist-coverbändi, jonka laulaja kuulostaa yhteen nuottiin juuttuneelta Dave Mustainelta.
Jupiter välähtelee hetkittäin, kuten Piece Of Timen (1989) maanisuutta tavoittelevassa Tortoise The Titanissa. Tuoretta näkökulmaa se ei kuitenkaan tarjoa. Levy on lopulta kuin se saman jumalan mukaan nimetty planeettakin – helkutin iso, mutta ei sisällä juuri mitään.