Kim Gordonin taiteellinen visio on säilynyt soolouralle lähtemisen jälkeen vahvana. Kolmas albumi Play Me jatkaa tutkimusmatkaa metelin maailmassa. Levy rakentuu lyhyistä kappaleista, joiden teemat liikkuvat kapitalismin ja teknologisen vallan ympärillä.
Nimibiisissä Gordon sanelee lakoniseen tyyliinsä triphop-jazzin päälle: ”Rich popular girl / Villain mode / Jazz in the background.” Groove on vinoa, ja biisi katkeaa ennalta arvaamatta.
Häiriöäänet tekevät levyn kuuntelemisesta tarkoituksella hieman epämukavaa. Paheellinen, tukahdutettu laulu pehmenee yllättäen Not Today -kappaleessa, joka muistuttaa Sonic Youthin herkästä puolesta. Huojuva Dirty Tech tarkastelee tekoälyn esiinmarssia uhrien näkökulmasta. Päätösbiisi ByeBye25 rakentaa edellisen levyn avausraidan uudelleen käyttäen sanoituksissa Trumpin hallinnon kiellettyjen sanojen listaa.
Poliittisesta painotuksesta huolimatta albumi toimii ennen kaikkea sisäisenä matkana, jossa yhteiskunnallinen ahdistus kanavoituu brutaaleihin äänimaisemiin. Tietyn aseman saavuttaneelle artistille rohkeat ratkaisut ovat mahdollisia, ja juuri tällaisessa vapaudessa Gordon kuulostaa itseltään.
