Asla Jo soittaa minulle viisi päivää sen jälkeen, kun hänet palkittiin Vuoden kappale -kategoriassa Indie Awardsissa. Tunnustus tuli viime vuonna julkaistusta Pussailen tyttöjen kaa -hitistä, joka käsittelee teini-ikään ja queer-identiteettiin liittyviä kysymyksiä.
Kyseessä on paitsi hänelle itselleen myös kappaleen toiselle säveltäjälle Cecil Opialle henkilökohtaisesti suuri ja merkittävä laulu, Asla Jo eli Emmi Haapaniemi sanoo.
– Aluksi mä kirjoitin vähän itkeskellen sitä kertosäettä mun porukoiden pianon äärellä. Sitten tulin Helsinkiin ja aloin puhua laulusta Cecilille, mutta se tuntui musta vähän tyhmältä. Cecil kuitenkin kannusti mua kirjoittamaan sen säkeistöt.
Ennen kappaleen syntyä Haapaniemi oli yrittänyt kirjoittaa musiikkia, jollaista hänen ”odotettiin kirjoittavan”. Kaikesta yrityksestä huolimatta hän ei tuntenut tulevansa ymmärretyksi.
– Sitten mä mietin vähän keskisormet pystyssä, että haistakaa vittu. Mä teen jotain sellaista, mitä oikeasti haluan.
Siitä ajatuksesta syntyi Pussailen tyttöjen kaa. Haapaniemi kertoo kappaleen auttaneen häntä pääsemään lähemmäs sitä, millainen sanoittaja hän haluaa olla.
– Se oli tietysti monella tavalla käänteentekevää.
Helmikuun 20. päivä ilmestyi Asla Jon debyyttilevy Papin tytär. Haapaniemellä oli levyn konseptista niin vahva oma visio, että hän soitti kokonaisuuden levy-yhtiölle vasta, kun se oli valmis.
Albumilla käsitellään muun muassa teini-iän yksinäisyyttä. Kysyn, voiko nuori ihminen löytää albumilta lohtua.
– Kyllä mä ajattelen, että ihmisten välinen vertaistuki on aina tosi tärkeää. Ja se, että näet ja kuulet itsesi jossain. Mun mielestä sekin on tärkeää kollektiivisen ja yhteiskunnallisen hyvän vuoksi, että laulunkirjoittajat menevät syvälle itseensä. Meillä on tosi paljon ääniä, jotka eivät tule kuulluiksi, ja nuoria, jotka eivät näe itseään mediassa.
Siksi omista tunteista kirjoittaminen haavoittuvaisella tavalla on merkityksellistä erityisesti nuorten kannalta. Silloin he pystyvät kuulemaan itseään muiden kappaleissa ja kokemaan, että asiat voivat muuttua, Haapaniemi sanoo.
Albumin nimessä on vain kaksi sanaa, mutta ne avaavat oven monitulkintaiseen ja ajatuksia herättelevään kokonaisuuteen, joka laskostuu levyllä auki kappale kappaleelta. Pyydän Haapaniemeä kertomaan, mitä kaikkea papin tytär -kehyksen sisään mahtuu.
– Ihan tosi monta asiaa. Sanoihin ”papin tytär” voi liittää paljon odotuksia ja oletuksia siitä, kuka ja millainen ihminen on kyseessä.
Sanat heijastelevat myös Haapaniemen omia kokemuksia siitä, millaisia asioita papin tyttäreltä on odotettu.
– Ihan jo tämä tyttäreys muunsukupuoliseksi itsensä identifioivana ihmisenä, Haapaniemi toteaa. Hän etsii käsiinsä levyn tiedotetekstin, josta haluaa lukea otteen ääneen.
– ”Papin tytär on jotain mitä faktuaalisesti oon, mut samaan aikaan en oo – jotain mitä mun pitäis olla, ois pitäny olla, jotain mitä multa on odotettu, jotain mihin en koskaan yltänyt ja nykyään jotain, mitä kaiken muun lisäksi oon ja haluan olla.”
Tekstiin on listattu myös albumin teemoja: usko, uskovaisuus kvääriys, sukupuoli, sukupolvet, suku, yhteisöt, yksinäisyys, rakkaudennälkä, addiktio ja todellisuuden ainutkertaisuus, kauneus ja kipeys. Haapaniemi kertoo, että teemat olivat hänen elämässään pinnalla ja prosessoitavana jo ennen albumin tekemistä, joten niitä oli luonnollista käsitellä sen kappaleissa.
– Olen ollut valmis miettimään ja tuntemaan myös tuntemattomia kipuja. En pelkää surun tunteita.