Harvoin käy niin, että yhden ja saman päivän aikana pääsee kokemaan kaksi keikkaa samalta bändiltä tai artistilta, mutta viime lauantaina tämä oli mahdollista, kun Olavi Uusivirta esiintyi ensin noin sadalle ihmiselle Tampereen Levykauppa Äxässä ja myöhemmin lähes loppuunmyydylle Tavara-asemalle kymmenkertaiselle yleisölle.
Nämä kaksi keikkaa osoittivat jälleen sen, miksi Olavi Uusivirta orkestereineen on maamme parhaita livebändejä.
Levykauppakeikka on omanlaisensa kokemus sekä bändille että yleisölle. Puhutaan tilasta, jota ei ole tarkoitettu livemusiikille ja ajankohdasta useimmiten iltapäivästä. Tässä mitataan ammattimaisuus. Uusivirta bändeineen saapui Levykauppa Äxälle puolisen tuntia ennen h-hetkeä, kuten oli sovittu. Levykaupan PA-laitteista ja tietysti aivan helvetin osaavasta bändistä saatiin hetkessä loihdittua sellaiset soundit, että paikan päällä olisi kuunnellut vaikka puolentoista tunnin keikan. Bändi veti puolen tunnin aikana aika ison osan Uusivirran uusimmasta, vasta ilmestyneestä albumista ja päälle yhden vanhan hitin, kun Kultaa hiuksissa ilahdutti vanhan tuotannon ystäviä. Tunnelma keikalla oli tavallaan todella intiimi, mutta silti tuntui siltä kuin Uusivirta ja bändinsä olisivat vetäneet suurinta keikkaansa ikinä.
Uusivirran ja bändinsä taika piilee siinä, että se kykenee soittamaan missä tahansa paikassa monipuoliset kappaleensa sekä stadionluokan suuruudella että klubikeikan intimiteetillä. Joskus jopa yhden ja saman kappaleen sisällä.
Tämän ansiosta ei ole väliä, missä bändi soittaa. Kun joukko siirtyi pienen tauon jälkeen Levykauppa Äxältä Tampereen Tavara-asemalle, kuultiin illalla parituntinen keikka, joka oli taas kuin bändi olisi soittanut suurinta keikkaansa ikinä kaikki paukut piipussa. Tällaista energiaa ei tule ihan joka päivä vastaan.
Vaikka Uusivirran levyjen kannessa lukee Olavi Uusivirta ja keikatkin ovat Olavi Uusivirta -keikkoja, ovat nämä keikat ihan täysiverisiä ROCK-KONSERTTEJA, joita esittää ROCK-BÄNDI. On huimaa kuulla, että Uusivirran levyt ovat oma maailmansa, jossa Uusivirta ja bändinsä tekevät kaikkea suorimpien pop-hittien ja kokeilevien kekseliäisyyksien välillä, mutta keikoilla kappaleet jatkavat eloaan uuteen muotoon jopa hieman eri tavalla joka ilta. Uusivirta, kitaristi Timo Kämäräinen, basisti Jaakko Kämäräinen ja rumpali Olli Krogerus ovat ihan maailmanluokan BÄNDI. Pitkin keikkaa oli hulvatonta seurata sitä vuorovaikutusta sekä lavalla bändin kesken että Uusivirran, bändin ja koko yleisön välillä. Välillä hymyilytti korvasta korvaan, kun meno yltyi energiseksi kuin punk-keikalla olisi ollut, seuraavaksi olisi voinut tanssia hitaita lempeän pohdiskelevan kappaleen aikana ja sitten huudatettiinkin yleisöä niin isolla kertosäkeellä, että Olympiastadionkin olisi tuntunut sille energialle hieman liian pieneltä paikalta.
Uusivirran katalogista löytyy nyt kymmenen levyn mitassa ikivihreitä klassikkohittejä, jotka jokainen paikalla oleva tunnistaa ja jotka räjäyttivät nytkin Tavara-aseman katon taivaisiin. Kauneus sekoittaa mun pään, Kultaa hiuksissa, Tanssit vaikka et osaa, On niin helppoo olla onnellinen, Ollaanko tämä kesä näin ja Nuori ja kaunis herättivät yleisössä käsinkosketeltavaa riemua. Musiikissa merkittävintä eivät kuitenkaan ole lopulta hitit tai niiden puute. Sen bändi osoitti tälläkin keikalla. Yleisö kun oli ottanut uuden Camouflage-levyn kappaleet haltuunsa jo todella nopeasti ja toisaalta myös hiljentyi fiilistelemään tarkkaavaisesti sellaisia lauluja kuin Elvis istuu oikealla, Kesäyön uni, Oot mun beibi aina, Sydän ja Toton Africa, joista viimeisen kohdalla välispiikkikin polveili musiikillisesta yhteisöllisyydestä ja ystävyydestä aina kantaaottavuuteen saakka. Toisin sanoen Uusivirran keikalla tapahtui ihan kaikkea ja koko ajan, kun yksi kappale oli jotain äärimmäisen herkkää ja toinen saattoi muuttaa koko klubin jättimäisiksi bileiksi.
Eräänlaisen viimeisen sinetin tälle kaikelle antaa se, mitä kaikkea Tavara-aseman keikalla jätettiin soittamatta. Uusivirralta olisi löytynyt vielä 26 kappaleen settilistan jälkeenkin tusinan verran ”pakko soittaa” -hittejä ja vähintään toisen keikallisen verran kappaleita, joita valtaosa janosi kuulla, mutta tällä kertaa niitä ei soitettu, eikä tämä haitannut todennäköisesti ketään. Yleisö oli riemuissaan siitä, mitä se kuuli, eikä miettinyt sitä, mitä se ei kuullut.
Uusivirran ja bändinsä taktiikka on nimittäin tänäkin keväänä ollut soittaa lähes kaikkea. Settilistat ovat vaihdelleet joka ilta. Yritin laskea Setlist.fm -sivuston kautta, miten montaa eri kappaletta bändi on veivannut tämän kevään kiertueen aikana. Menin laskuissa sekaisin jossain viidenkymmenen kohdalla. Tämä välittömyys huokui koko Tavara-aseman keikan ajan. Itsellänikin oli koko ajan se fiilis, että seuraavaksi saattaa tulla mikä tahansa kappale miltä tahansa levyltä. Saatan kuulla vaikkapa sen Skorpioni-albumilta janoamani Ehkä sun on pakko mennä -suosikkini, tai sitten jotain ihan muuta, ja se on koko jutun suola. Olisin voinut mennä katsomaan toisen Tavara-aseman keikan heti seuraavana päivänä tai hitto vie, vaikka matkustaa toiseen kaupunkiin katsomaan vielä lisää Olavia bändeineen, koska olisin voinut olla varma siitä, etteivät keikat ole hiilipaperikopioita toisistaan.
Loppuun onkin heitettävä ilmoille retorinen kysymys, jota pohdin ajaessani fillarilla kotiiin Tampereen vappuviikonlopun yössä: Onko mahdollista, että Uusivirta ja bändinsä ovat parasta ja parhaimmillaan just nyt, 21 vuotta Uusivirran debyytin julkaisun jälkeen? Siltä se ainakin kuulosti ja tuntui, ja onhan se nyt aika hyvä merkki bändin esiintymisistä, jos kahden saman päivän aikana kuullun keikan jälkeen haluaisi päästä heti seuraavalle.
Teksti: Aki Nuopponen, kuvat: Tomi Palsa
