Autopilotilla naispuoliseksi Bryan Adamsiksi – Sheryl Crow’n vaisu paluu levytysrintamalle

Sheryl Crow
Be Myself
Warner

Kauan musiikkikuvioista syrjässä ollut Sheryl Crow on aiemmin onnistunut yhdistelemään musiikissaan popin, countryn ja rockin aineksia, joista on parhaimmillaan syntynyt toimiva keitos. Nyt etusijalla on pop, soundimaailma liippaa jossakin määrin Crow’n ensialbumia Tuesday Night Music Club (1993).

Ei popissa sinänsä vikaa ole, pikemminkin siinä, että 55-vuotias laulaja yrittää usein kuulostaa paljon ikävuosiaan nuoremmalta – välillä hän laulaa kuin teinityttö, ja laulujen aiheetkin ovat usein “nuorekkaita” tyyliin Roller Skate. Laulussa Grow Up Crow sanoo, että ei halua kasvaa aikuiseksi. Autopilottia on käytetty ja radioasemien suosioon pyritty: tekopirteydestä tulee välillä mieleen naispuoleinen Bryan Adams.

Onnistumisiakin löytyy: vankan beatin kuljettamaa Long Way Backiä siivittää komea slide-kitara-outro, jota olisi kuunnellut enemmänkin. Nimestä päätellen levy on sellaista musiikkia, joka kuvastaa lauluntekijän ominta itseään. Soundimaailmaltaan Jeff Trottin ja Crow’n tuottama levy täyttää muodollisesti pätevän kriteerit, mutta se on myös kuin hattara, jonka alkuviehätys katoaa nopeasti.