SHERYL CROW: 100 Miles From Memphis

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Sheryl Crow kertoo palaavansa uudella albumillaan siihen musiikkiin, jonka innoittamana hän alun perin alkoi laulaa ja soittaa. Hän kuului ennen läpimurtoaan Michael Jacksonin kiertuebändiin ja yritti hankkia levytyssopimusta soul-artistina. Siinä yhteys bonuksena seuraavaan millintarkkaan toisintoon Jackson Fiven I Want You Backista.

Arvio

SHERYL CROW
100 Miles From Memphis
A&M

Sheryl Crow kertoo palaavansa uudella albumillaan siihen musiikkiin, jonka innoittamana hän alun perin alkoi laulaa ja soittaa. Hän kuului ennen läpimurtoaan Michael Jacksonin kiertuebändiin ja yritti hankkia levytyssopimusta soul-artistina. Siinä yhteys bonuksena seuraavaan millintarkkaan toisintoon Jackson Fiven I Want You Backista. Myös Sign Your Name myötäilee Terence Trent D’Arbyn alkuperäistä. Versioiden mielekkyys jää kyseenalaiseksi, mutta Crow’n yhdeksän yksin tai muiden kanssa tehtyä laulua osoittavat, että hänen sävelkynänsä on hyvässä terässä.

Taiteilijatar on muuttanut Los Angelesista Nashvilleen eli mainitun matkan päähän soulin syntysijoilta. Mutta 100 Miles From Memphis ei silti ole Sheryl Crow’n soul-levy. Sitä samaa ja mukavan musikaalista Kalifornian hellepoppia tämä on kuin ennenkin, soundeiltaan keveää ja passelisti puolijuurevaa valtavirtaradioon. Sielullisuutta tavoittelevat urkusoundit ja puhallinsovitukset eivät raapaise pintaa syvemmältä.

Ja ennen kaikkea: soul-levyn tekemiseen tarvitaan soul-laulaja.

Lisää luettavaa